Hyppää sisältöön

Puolustusvoimissa on tehty työtä jolla on tarkoitus – jo vuodesta 1918

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 12.2.2021 9.05

Työn merkityksellisyys on noussut viime vuosina vahvasti keskusteluun osana työelämän murrosta. Merkityksellisyys onkin jotain aivan muuta kuin työstä saatava palkka tai muut aineelliset hyödyt.

Työelämätutkimusten mukaan merkityksellisyys rakentuu mm. oman työpanoksen tärkeydestä osana isompaa tavoitetta tai päämäärää sekä mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja toimia omien arvojensa mukaisesti. Merkityksellisyyden kokemus edesauttaa sisäisen motivaation muodostumista sekä saa työntekijät sitoutumaan, voimaan työssään hyvin ja olemaan tehokkaampia.

Puolustusvoimien tavoitteena on kaikissa tilanteissa taata kansalaisten turvalliset elinolot, yhteiskunnan toimintakyky sekä Suomen itsenäisyyden säilyminen. Näissä tavoitteissa, jos missä, merkityksellisyys on sisäänrakennettuna. Jokainen työntekijämme, niin siviili kuin sotilas, tekee joka päivä parhaansa näiden tavoitteiden toteutumiseksi. Puolustusvoimien virallinen slogan Tee työtä jolla on tarkoitus kuvaakin sitä, kuinka tärkeä jokainen reilusta 12 000 tehtävästämme on.

Toisin kuin yleisessä keskustelussa, työn merkityksellisyys ei ole Puolustusvoimissa uusi asia tai tämän hetken trendi. Itsenäisen Suomen sotaväki syntyi 25.1.1918, josta lähtien Puolustusvoimat on suorittanut tehtävänsä kaikissa olosuhteissa. Meillä on tehty tarkoituksellista ja merkityksellistä työtä Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen jo yli 100 vuoden ajan.

Lue lisää Puolustusvoimien historiasta.
 

´