Search
- Fess search
Showing 3,301 to 3,360 of 3,733 entries.
-
15.3.2021 | Syyskuussa 2020 Etelä-Karjalan maakuntajohtajana aloittanut Satu Sikanen vieraili ensi kertaa Maasotakoulussa 15. maaliskuuta 2021. Hän tutustui Maasotakouluun koronatilanteeseen sopeutetusti eli tiukkojen varotoimien kera. Kaikkiin suunniteltuihin toimintoihin hän ei varotoimien vuoksi päässyt tutustumaan, mutta Maasotakoulun johtaja eversti Kari Pietiläinen esitteli Maaskia muilla tavoin: muun muassa videon avulla.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/etela-karjalan-maakuntajohtaja-satu-sikanen-tutustui-maasotakouluun
-
7.1.2021 | Organisaatioiden vuonna 2011 alkanut yhteistyö sai jatkoa, kun niiden välille solmittiin puitesopimus, jonka on tarkoitus jatkua ainakin tuotantovuoteen 2024.https://ruotuvaki.fi/-/puolustusvoimat-ja-bittium-jatkavat-radiolaitteiden-yhteistyota
-
27.11.2024 | Arvoisat kuulijat, esitelmäni peruskysymys on "Miten sotilasstrategisen toimintaympäristön muutos vaikuttaa Suomen puolustukseen?". Esitelmäni rakentuu kahdelle osalle. Ensimmäiseksi käsittelen turvallisuusympäristössämme vaikuttavia keskeisiä tekijöitä. Toinen kokonaisuus muodostuu näiden tekijöiden vaikutuksesta Suomen puolustukseen.https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimain-komentajan-esitelma-paasikivi-seuran-vuosikokouksessa
-
22.9.2022 | Maanpuolustuskorkeakoulu ja Suomen Sotatieteellinen Seura ry järjestävät 11. Sotatieteiden päivät 27.–28.9.2022 Santahaminassa, Helsingissä.https://puolustusvoimat.fi/-/1951210/sotatieteiden-paivilla-kasitellaan-euroopan-turvallisuuden-muutosta
-
31.5.2022 | Puolustusvoimat kehittää reservin koulutusta yhdessä Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) sekä maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Reservin koulutuksesta pyritään rakentamaan nousujohteinen kokonaisuus, joka tarjoaa entistä paremmin reserviläisille mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan ja toimintakykyään niin omaehtoista harjoittelua kuin reservin koulutustarjontaa hyödyntäen.https://puolustusvoimat.fi/-/reservin-koulutusjarjestelmaa-kehitetaan
-
9.9.2021 | Rauma 21 -paikallispuolustusharjoituksen painopisteenä on viranomaisten välinen yhteistyö hybridiuhkatilanteissa, joissa yhteiskunnan toimintaan pyritään vaikuttamaan laaja-alaisesti.https://maavoimat.fi/-/paikallisturvallisuus-kehittyy-yhteistyolla-1
-
26.11.2021 | Rakuunasoittokunnan 100-vuotisjuhlavuosi huipentui perjantaina 26.11.2021, kun Maasotakoulu julkaisi tohtori Kari Laitisen toimittaman Rakuunasoittokunnan historiikin nimeltään Signaaleja ja sinfoniaa -Rakuunasoittokunta 100 vuotta 1921 - 2021. Julkaisutilaisuus oli Lappeenrannan Upseerikerholla perjantaina 26. marraskuuta 2021. Samana iltana kuullaan vielä Lappeenranta-salissa Rakuunasoittokunnan 100-vuotisjuhlakiertueen viimeinen konsertti.https://maavoimat.fi/-/maasotakoulu-julkaisi-rakuunasoittokunnan-100-vuotishistoriikin
-
15.6.2022 | Maavoimien tutkimuskeskuksen Keskusteluja paikallispuolustuksesta eli PapuWebi-webinaarisarja etenee. Keskiviikkona 15.6.2022 seminaarissa keskusteltiin reserviläisten osaamisen kehittämisestä ja roolin tärkeydestä, sekä sen korostumisesta entisestään maanpuolustuksessa.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/reservilaisten-tarkeys-korostuu-entisestaan-keskusteluja-paikallispuolustuksesta-etenee
-
5.8.2022 | Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen avasi Kotkaniemi foorumi -keskustelutapahtumassa viimeisimpiä tapahtumia Ukrainassa sekä Suomen Nato-jäsenyyden etenemistä.https://ruotuvaki.fi/-/puolustusvoimain-komentaja-valotti-viime-kuukausien-tapahtumia
-
28.9.2022 | Puolustusvoimien uuden F-35 -monitoimihävittäjäkaluston hankinnasta ja käyttöönotosta vastaava hanke valittiin ehdolle Vuoden teollisuusteoksi 2022 yhdessä kahden kotimaisen teollisuuden ja tutkimuksen kärkihankkeen kanssa.https://puolustusvoimat.fi/-/f-35-hanke-ehdolla-vuoden-teollisuusteoksi-2022
-
9.2.2022 | Tänään upseerikokelaiksi ylennetyt Merisotakoulun varusmiehet keräsivät oman varainkeruunsa ohella yli 2000 euroa hyväntekeväisyyteen.https://ruotuvaki.fi/-/upseerioppilaat-lahjoittavat-rahaa-syopasaatiolle-haluamme-etta-tasta-tulee-perinne-
-
28.1.2022 | Maavoimat saa ensimmäiset uudet panssaroidut 6x6-miehistönkuljetusajoneuvot, jotka on kehitetty Suomen johtamassa yhteishankkeessa. Esisarjan ajoneuvoja testataan mahdollista sarjahankintaa varten.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/maavoimille-ensimmaiset-uudet-panssaroidut-6x6-miehistonkuljetusajoneuvot
-
11.3.2022 | Varusmieskomppaniat ovat paikallispuolustusharjoitusten tärkeä elementti. Tänään päättyvän Vaasa 22 -harjoituksen osallistujamäärästä varusmiehiä on noin puolet.https://maavoimat.fi/-/monipuolisempaa-kuin-metsassa
-
7.4.2022 | Suomi näytti osaamisensa Norjan isännöimässä Cold Response 22 -harjoituksessa Nato-maille ja Ruotsille.https://ruotuvaki.fi/-/cold-response-22
-
11.3.2022 | Varusmieskomppaniat ovat paikallispuolustusharjoitusten tärkeä elementti. Tänään päättyvän Vaasa 22 -harjoituksen osallistujamäärästä varusmiehiä on noin puolet.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/monipuolisempaa-kuin-metsassa
-
28.1.2022 | Maavoimat saa ensimmäiset uudet panssaroidut 6x6-miehistönkuljetusajoneuvot, jotka on kehitetty Suomen johtamassa yhteishankkeessa. Esisarjan ajoneuvoja testataan mahdollista sarjahankintaa varten.https://maavoimat.fi/-/maavoimille-ensimmaiset-uudet-panssaroidut-6x6-miehistonkuljetusajoneuvot
-
12.8.2019 | Norjan ilmavoimat järjestää Arctic Fighter Meet 19 -lentotoimintaharjoituksen Bodön tukikohdassa 19.–23. elokuuta. Harjoituksessa on mukana joukkoja Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimista.https://ilmavoimat.fi/-/arctic-fighter-meet-19-harjoitus-norjassa-19-23-elokuuta
-
21.5.2021 | Suomalaissotilaiden määrä sotilaallisessa kriisinhallinnassa on laskenut, osittain johtuen toimintaympäristön ja toteutustapojen muutoksesta. Pääesikunnan suunnittelupäällikkö, prikaatikenraali Janne Jaakkola näkee, että operaatioista saatavaa osaamista tulee hyödyntää myös kotimaan puolustuksessa.https://ruotuvaki.fi/-/rauhanturvaoperaatioiden-vaikuttavuus-ei-horju-henkiloston-vahentyessa
-
11.6.2021 | Liettua ja Suomi toimeenpanivat Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusvoimien komentajien kokouksen. Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusvoimien komentajien kokoontuivat vuotuiseen kokoukseensa torstaina 10.6.2021. Kokoukset nähdään tärkeänä foorumina, jossa maiden välistä yhteistyötä on mahdollista kehittää.https://puolustusvoimat.fi/-/pohjoismaiden-ja-baltian-maiden-puolustusvoimien-komentajien-kokous
-
17.4.2020 | Maavoimien liikkuvuutta parantava kehittämishanke on käynnistymässä yhteistyössä Latvian ja Viron kanssa. Kansainvälinen yhteistyö antaa mahdollisuuden kustannustehokkaisiin ratkaisuihin.https://ruotuvaki.fi/-/viro-liittyi-maavoimien-liikkuvuuden-kehittamishankkeeseen
-
5.9.2022 | Merivoimien kansainvälinen rannikkosodankäynnin harjoitus asetti suomalaiset ja yhdysvaltalaiset vaativiin harjoitusoloihin keskenään. Kansainvälinen harjoitustoiminta tarjoaa molemmille maille korvaamatonta käytännön hyötyä.https://ruotuvaki.fi/-/rannikkosodankaynnissa-kehitytaan-parhaiten-kaytannossa
-
28.9.2023 | Suunnistuskisojen pohjana on yhteisöllisyys ja paikallisuus. Neljän pitkän koronataukovuoden jälkeen siviilit ja sotilaat ottivat toisistaan mittaa Laitikkalan kylän metsissä.https://ruotuvaki.fi/-/viilea-ilma-pehmea-maasto-ja-kova-haaste
-
14.1.2020 | Ilmavoimat osallistui tunnistuslentoharjoitteluun Itämeren yllä 14. tammikuuta. Osana harjoittelua suomalaiset F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjät tunnistivat ja kuvasivat Belgian ilmavoimien Airbus A321 -koneen.https://ilmavoimat.fi/-/ilmavoimat-osallistui-tunnistuslentoharjoitteluun-14-tammikuuta
-
30.6.2021 | Puolustusministeri Antti Kaikkonen isännöi Tuusulassa Nordefcon ministerikokousta. Pohjoismaiden puolustusministerit keskustelivat muun muassa koronakriisin vaikutuksista huoltovarmuuteen ja arktisen alueen turvallisuustilanteesta. Lisäksi Suomi ja Norja allekirjoittivat puolustusyhteistyöhön liittyvän kahdenvälisen asiakirjan.https://ruotuvaki.fi/-/puolutusministerien-kokouksessa-mietitytti-arktisen-alueen-turvallisuustilanne
-
1.6.2022 | Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vieraileva vanhempi tutkija Pete Piirainen analysoi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) Nato-seminaarissa puolustusyhteistyön merkitystä Suomelle ja Suomen taipaletta kohti länsi-integraatiota ja Natoa.https://ruotuvaki.fi/-/mts-nato-seminaari
-
30.5.2022 | Mukavat inttikokemukset saivat Joona Hellmanin yhteistyöhön Puolustusvoimien kanssa.https://ruotuvaki.fi/-/hellman-on-intissa-taas
-
6.9.2021 | Maanantain 6.9. iltapäivän aikana Rauma 21 -paikallispuolustusharjoituksen joukot siirtyvät Rauman alueelle. Aseistettuja sotilaita näkyy erityisesti Rauman sataman ja Seminaarimäen alueella sekä Nummevahen eteläpuolella.https://maavoimat.fi/-/paikallispuolustusharjoitus-alkaa-raumalla
-
6.9.2021 | Maanantain 6.9. iltapäivän aikana Rauma 21 -paikallispuolustusharjoituksen joukot siirtyvät Rauman alueelle. Aseistettuja sotilaita näkyy erityisesti Rauman sataman ja Seminaarimäen alueella sekä Nummevahen eteläpuolella.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/paikallispuolustusharjoitus-alkaa-raumalla
-
27.12.2021 | Maavoimien vanhimman aliupseerin tehtävässä toimiva sotilasmestari Esa Ek on nimitetty Baltian puolustuskorkeakoulu Baltic Defence Collegen Hall of Fameen ensimmäisenä aliupseerina.https://maavoimat.fi/-/maavoimien-sotilasmestari-kehittaa-aliupseeriston-toimintaa
-
9.11.2020 | 1 PUOLUSTUSVOIMAIN KOMENTAJA Tervehdys 235. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin kaupungintalo 9.11.2020 Herra ministeri, hyvät 235. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat, hyvät naiset ja herrat! Herr minister, bästa deltagare i ...https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2258869/20201109_PVKOM_235MPK_FINAL.pdf/6d83a419-b892-3deb-98e7-16ee203f1f09?t=1604910204484
-
9.9.2021 | Puolustusvoimien henkilöstöä ollaan kasvattamassa viidelläsadalla henkilöllä, mikäli eduskunta hyväksyy uuden puolustusselonteon linjaukset.https://ruotuvaki.fi/-/puolustusvoimille-luvassa-lisaa-henkilostoa-2020-luvulla
-
10.3.2022 | Paikallispuolustusharjoitukset ovat asevelvollisten, niin varusmiesten kuin myös reserviläisten koulutuksen ja suorituskyvyn kannalta keskeisiä harjoituksia. Etelä-Karjala 22 paikallispuolustusharjoitus kokosi joukkoja Lappeenrannan alueelle.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/reservilaiset-paikallispuolustusharjoituksessa-mpk-kouluttaa-paikallispataljoonan-taistelijoita
-
10.3.2022 | Paikallispuolustusharjoitukset ovat asevelvollisten, niin varusmiesten kuin myös reserviläisten koulutuksen ja suorituskyvyn kannalta keskeisiä harjoituksia. Etelä-Karjala 22 paikallispuolustusharjoitus kokosi joukkoja Lappeenrannan alueelle.https://maavoimat.fi/-/reservilaiset-paikallispuolustusharjoituksessa-mpk-kouluttaa-paikallispataljoonan-taistelijoita
-
2.9.2021 | Pohjoismainen puolustusyhteistyö korostuu jälleen, kun Suomen ilmavoimat järjestää Rovaniemellä 30.8.–3.9. Arctic Fighter Meet 21 -lentotoimintaharjoituksen, johon osallistuu lisäksi hävittäjiä Ruotsin ja Norjan ilmavoimista.https://ruotuvaki.fi/-/arctic-fighter-meet-21-lentotoimintaharjoitus-naytto-pohjoismaisesta-puolustusyhteistyota
-
20.8.2019 | Karjalan lennosto toteuttaa ilmatankkausharjoituksen Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien kanssa 27.–28. elokuuta.https://ilmavoimat.fi/-/ilmatankkausharjoitus-elokuussa-viikolla-35
-
20.9.2021 | Herra ministeri, hyvät valtakunnallisen maanpuolustuskurssin osanottajat, hyvät naiset ja herrat! Herr minister, bästa deltagare i den riksomfattande försvarskursen, mina damer och herrar!https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimain-komentajan-tervehdys-237.-valtakunnallisen-maanpuolustuskurssin-avajaisissa-20.9.2021
-
27.4.2020 | Kansallista veteraanipäivää vietetään Lapin sodan päättymisen vuosipäivänä 27. huhtikuuta. Ilmavoimat kunnioitti sotiemme veteraaneja pienimuotoisilla seppeleenlaskutilaisuuksilla ja ylilennoila.https://puolustusvoimat.fi/-/1951206/ilmavoimat-kunnioitti-kansallista-veteraanipaivaa-seppeleenlaskuin-ja-ylilennoin
-
20.4.2022 | Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen yhteisessä tiedotustilaisuudessa Ivalossa paneuduttiin keskinäiseen yhteistyöhön ja uusiin hankintoihin, joilla turvataan pohjoisen alueen koskemattomuus.https://ruotuvaki.fi/-/pohjoisen-puolustus-pohjautuu-puolustusviranomaisten-yhteistyohon
-
28.10.2021 | Naton pysyvä alusosasto saapuu satamavierailulle Helsinkiin ensi viikonloppuna ja harjoittelee poistuessaan Rannikkolaivaston kanssa.https://puolustusvoimat.fi/-/1951215/naton-alusosasto-kay-helsingissa-ja-harjoittelee-rannikkolaivaston-kanssa
-
29.7.2022 | Heinäkuun viimeisellä viikolla järjestetty RYSKE-osaharjoitus on osa Maavoimien laajempaa kesän kansainvälistä harjoitus- ja koulutustoimintaa.https://ruotuvaki.fi/-/vilsketta-ja-vipinaa-rovajarvella
-
22.4.2021 | Uusin Ruotuväki esittelee lukijoilleen touko-kesäkuussa järjestettävää pääsotaharjoituskokonaisuutta. Harjoituksia järjestetään ympäri Suomen korostetuin koronatoimin, pääpisteinä puolustushaarojen suorituskyvyn laajan mittakaavan harjoittelu sekä yhteistyö länsinaapurin kanssa.https://puolustusvoimat.fi/-/huhtikuun-ruotuvaki
-
1.6.2022 | Wanha Veteraani toimii Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun touhukkaana naapurina Haminassa. Taustalla on vaativa tehtävä auttaa parhaan aineksen rekrytoimista kriisinhallintatehtäviin.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/wanha-veteraani-haminassa-on-maaskin-ja-ruk-n-naapuri-joka-auttaa-kriha-tehtaviin-rekrytoinnissa
-
30.12.2021 | Maavoimien komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin tänään 30.12. Mikkelissä.https://maavoimat.fi/-/jatkuva-valmius-ja-paikallispuolustus-maavoimien-toiminnan-keskiossa
-
1.7.2021 | Ison-Britannian johtama JEF-puolustusyhteistyö syveni viimeksi huhtikuussa, kun Islanti liittyi mukaan. Syksyllä on tiedossa jäsenmaiden välinen harjoitus.https://ruotuvaki.fi/-/jef-maiden-puolustusministerit-tapasivat-helsingissa
-
3.8.2023 | Näyttelijä Peter Franzenin kiireinen arki kuluu usein eri tv- ja elokuvatuotantojen parissa. Parrasvalojen takaa hänestä kuoriutuu kuitenkin herkkä ja pohdiskeleva mies, jolle omat juuret, perhe ja elämä ovat tärkeimpiä asioita.https://ruotuvaki.fi/-/valkokankaiden-maanpuolustaja
-
30.12.2021 | Maavoimien komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin tänään 30.12. Mikkelissä.https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/jatkuva-valmius-ja-paikallispuolustus-maavoimien-toiminnan-keskiossa
-
1.6.2022 | Wanha Veteraani toimii Maasotakoulun ja Reserviupseerikoulun touhukkaana naapurina Haminassa. Taustalla on vaativa tehtävä auttaa parhaan aineksen rekrytoimista kriisinhallintatehtäviin.https://maavoimat.fi/-/wanha-veteraani-haminassa-on-maaskin-ja-ruk-n-naapuri-joka-auttaa-kriha-tehtaviin-rekrytoinnissa
-
15.10.2021 | Maasotakoulun henkilökunnalta kysyttiin keväällä 2021 kommentteja ja vastauksia työstä sekä arvoista. Kyselyllä saatiin moni maaskilainen pohtimaan Maasotakoulun arvoja ja omaa tehtävää. Lue kommentteja ja vastaa myös itse!https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/-teen-tata-tyota-etten-koskaan-joutuisi-sotaan-maasotakoulun-henkilosto-pohtii-tyota-ja-arvoja
-
19.7.2023 | Ulkomerellä partioiva vartiolaiva Turva on suurikokoinen ja viihtyisä alus. Monitoimilaivaa hyödynnetään useissa käyttötarkoituksissa ja keulasta löytyy jopa helikopterikansi.https://ruotuvaki.fi/-/itameren-turva
-
4.3.2025 | 1 JYTINÄ 2024 2 ALKUSOITTO 2 PÄÄKIRJOITUS 3 PÄÄLLIKÖN TERVEHDYS 5 ALOKASKAUSI E-KAUSI 9 FINLANDIA JA KYNTTILÄ 11 TUNNELMIA E-KAUDELTA 13 NAKKISOTAPÄIVÄKEIKKAKIRJA 16 KEVÄTKIERTUE 17 ”JES MEIL ON KEIKKA!” 21 VARTSIKKA 23 RAKAS TORONEN MUSKARIKESÄ 2...https://sotilasmusiikki.fi/documents/1951257/0/Alle%2050%20mb%20Jytin%C3%A4%202024%20ilman%20bleed.pdf/ae1d9a72-1a20-7807-8375-41b17d8cbfc8?t=1741067887100
-
28.10.2021 | Ruotsin kaakkoisrannikolla järjestetyn meriharjoituksen yhtenä tavoitteena oli kehittää Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien välistä FISE-yhteistyötä.https://ruotuvaki.fi/-/suomi-mukana-ruotsin-merivoimien-paasotaharjoituksessa
-
12.9.2019 | Ilmavoimat osallistuu 17.‒18. syyskuuta Naton jäsen- ja kumppanimaiden Ramstein Alloy 2019-3 -koulutustapahtumaan kahdella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä.https://ilmavoimat.fi/-/kaksi-hornetia-ramstein-alloy-2019-3-koulutustapahtumaan
-
20.6.2019 | Ilmavoimat osallistuu 25.‒27. kesäkuuta Naton jäsen- ja kumppanimaiden Ramstein Alloy 2019-2 -koulutustapahtumaan kahdella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä.https://ilmavoimat.fi/-/kaksi-hornet-havittajaa-ramstein-alloy-2019-2-koulutustapahtumaan
-
15.10.2021 | Maasotakoulun henkilökunnalta kysyttiin keväällä 2021 kommentteja ja vastauksia työstä sekä arvoista. Kyselyllä saatiin moni maaskilainen pohtimaan Maasotakoulun arvoja ja omaa tehtävää. Lue kommentteja ja vastaa myös itse!https://maavoimat.fi/-/-teen-tata-tyota-etten-koskaan-joutuisi-sotaan-maasotakoulun-henkilosto-pohtii-tyota-ja-arvoja
-
8.11.2021 | Kivinen nosti esiin 238. valtakunnallisen maanpuoluskurssin avajaisissa, että Laivue 2020 -hanke on tärkeä saaristojen ja merialueiden puolustuksen kannalta. Hävittäjähankintojen osalta hän vastasi, että hävittäjiä ei voida korvata lennokeilla tai ohjusilmatorjunnalla.https://ruotuvaki.fi/-/komentaja-kivinen-ohjusilmatorjunnalla-tai-lennokeilla-ei-voi-korvata-monitoimihavittajia
-
27.4.2021 | Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti tervehdyksessään syvää kiitollisuutta ja kunnioitusta veteraanisukupolven tekoja kohtaan.https://ruotuvaki.fi/-/kansallisen-veteraanipaivan-juhlaa-vietettiin-tampere-talolla
-
9.10.2019 | Ruska 19 -ilmaoperaatioharjoituksen taisteluvaihe päättyi tiistaina 8. lokakuuta. Vaativa harjoitus on ollut onnistunut kokonaisuus, joka on testannut ilmavoimien valmiutta ja suorituskykyä.https://ilmavoimat.fi/-/ruska-19-mittasi-onnistuneesti-ilmavoimien-valmiutta-ja-suorituskykya
-
4.5.2020 | NATO:n pysyvä alusosasto SNMG1 vierailee tänä viikonloppuna Helsingissä ja toteuttaa Rannikkolaivaston kanssa yhteisen PASSEX- harjoituksen ensi viikon alussa.https://puolustusvoimat.fi/-/1951215/naton-alusosasto-pysahtyy-helsingissa-ja-harjoittelee-rannikkolaivaston-kanssa
-
15.7.2019 | Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja, kenraali David L. Goldfein vieraili Suomessa 14.-15. heinäkuuta. Vierailun isäntänä toimi ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen.https://ilmavoimat.fi/-/yhdysvaltain-ilmavoimien-komentaja-vieraili-suomessa
-
2.9.2020 | Puolustusvoimain komentajana vuosina 1990-1994 toiminut amiraali Jan Klenberg kuoli perjantaina 28. elokuuta. Klenbergin kanssa tiivistä yhteistyötä puolustusministerinä tehnyt ministeri Elisabeth Rehn muistelee sydämellisesti suorapuheista ja hyvän huumorintajun omannutta ystäväänsä.https://ruotuvaki.fi/-/elisabeth-rehn-muistelee-lammolla-edesmennytta-amiraali-jan-klenbergia