Search

Your search for 'yhteistyö' returned 3,725 results
  1. 8.6.2016 | Puolustusvoimat on solminut Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n kanssa viisivuotisen sopimuksen yhteistyöstä. Vuoteen 2020 asti jatkuva yhteistyö käynnistyy heinäkuussa Hämeenlinnan Evolla pidettävällä Roihu-suurleirillä.
    https://ruotuvaki.fi/-/puolustusvoimat-yhteistyohon-partiolaisten-kanssa
  2. 8.6.2017 | Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus PVJJK juhlistaa 10-vuotista taivaltaan kesäkuussa.
    https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimien-johtamisjarjestelmakeskus-viettaa-10-vuotisjuhlaansa
  3. 1.6.2018 | Keskustelu asevelvollisuudesta ryöpsähtää aina silloin tällöin julkisuudessa. Viime aikoina on keskusteltu esimerkiksi järjestelmän tasa-arvoisuudesta, kutsunnoista ja kansalaispalveluksesta. Samaan aikaan nykyisen järjestelmän kannatus on pysynyt vankkumattomana. Noin neljä viidestä suomalaisesta on tyytyväinen siihen.
    https://ruotuvaki.fi/-/sodanajan-joukkorakenne-on-tarkein
  4. 30.11.2016 | Helsingin Messukeskuksessa on parhaillaan käynnissä kaksi päivää kestävät Studia-messut. Myös Maanpuolustuskorkeakoulu on jälleen tapahtumassa esittelemässä millaista on opiskella Suomen ryhdikkäimmässä yliopistossa. Paikalla on myös korkeakoulumme kadetteja vastailemassa innokkaiden messukävijöiden kysymyksiin.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951210/ammattiupseeriksi-upseeriopinnot-esilla-studia-messuilla