Skip to content

Uudet alokkaat aloittavat palveluksen

Defence Forces
Julkaisuajankohta 3.7.2020 13.05
Tiedote

Noin 12 000 uutta alokasta aloittaa palveluksensa maanantaina 6. heinäkuuta 2020. Maavoimissa palveluksensa aloittaa noin 9200 alokasta ja loput jakaantuvat Merivoimien, Ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoihin. Eniten alokkaita vastaanottaa Maavoimien suuret joukko-osastot: Kainuun prikaati, Karjalan prikaati ja Porin prikaati.

Uusilla alokkailla ensimmäisten kuuden viikon palvelus toteutetaan sopeutetusti. Palveluksen aloittavat varusmiehet ja kouluttava henkilökunta jaetaan pääsääntöisesti kolmeen osastoon heti palveluksen aloittamisen yhteydessä. Alokasjakson ensimmäinen viikko tulee olemaan kaikille palvelusta, minkä jälkeen siirrytään joukko-osastokohtaisiin koulutusrotaatioihin. Varusmiesten koulutus- ja vapaajaksoissa on eroja joukko-osastojen välillä. Palveluksen alussa kiinniolo- ja vapaajaksojen voivat vaihdella joukko-osastokohtaisesti.

Koronaepidemian vuoksi varusmieskoulutuksessa siirryttiin maaliskuun lopussa järjestelyyn, jossa varusmiehet jaettiin kolmeen osastoon ja kukin ryhmä on ollut vuorollaan neljä viikkoa koulutuksessa ja kaksi viikkoa vapaalla.

Sopeutetuilla varusmiespalveluksen järjestelyillä Puolustusvoimat varmistaa uuden saapumiserän asevelvollisten turvallisen palveluksen aloittamisen ja koulutuksen toteutumisen.

Puolustusvoimat seuraa jatkuvasti koronavirustilannetta ja arvioi sen vaikutuksia Puolustusvoimissa.

´