Skip to content

Sotilasrikosten määrä edelleen lievässä laskussa

Defence Forces
Julkaisuajankohta 5.2.2021 9.00
Tiedote

Sotilasrikosten kokonaismäärä laski vuonna 2020 noin 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Edellisvuosien tapaan lukumääräisesti eniten tilastoitiin varusmiespalvelusta suorittavien palvelus- ja poissaolorikoksia.

Vuonna 2020 sotilasrikoksia tilastoitiin yhteensä 3034 kappaletta. Esitutkintoja Puolustusvoimien joukko-osastoissa ja muissa hallintoyksiköissä suoritettiin vuonna 2020 yhteensä 2755 eli 6 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäksi Pääesikunnan oikeudellinen osasto tutki sille osoitettujen tutkintapyyntöjen tarkoittamat 68 asiaa. Esitutkintojen kokonaismäärästä 72 koski palkattua henkilökuntaa.

Varusmiehet syyllistyivät palvelusrikoksiin vuonna 2020 yhteensä 1486 kertaa ja poissaolorikoksiin 737 kertaa. Esimiesrikoksia tilastoitiin huomattavasti vähemmän kuin aikaisempana vuonna eli yhteensä 12 kappaletta. Niistä 1 koski palkattua sotilashenkilökuntaa ja 11 varusmiesesimiehiä.

Sotilaskurinpitomenettelyllä on tärkeä tehtävä kurin ja järjestyksen ylläpitämisessä. Tilastollisiin muutoksiin vaikuttavat muun muassa kouluttajien suorittama valvonta, saapumiserien koko, kertausharjoitusten määrä sekä ennakkoterveystarkastukset. Koronapandemia ja sen myötä tehnyt muutokset varusmieskoulutusjaksoissa ja lomakäytännöissä on vaikuttanut myös sotilasrikos- ja seuraamustilastoihin.

Tietojen vertailukelpoisuuteen pidemmällä aikavälillä vaikuttavat myös puolustusvoimauudistuksen myötä tapahtuneet joukko-osastojen yhdistymiset ja lakkaamiset. Lisäksi koulutuskulttuurin parantamiseksi tehdyt toimenpiteet korreloivat varusmiesten loppukyselyiden parantuneiden tulosten kanssa. 

Joukko-osastoille annetulla toistuvalla koulutuksella on pyritty parantamaan sotilasoikeudenhoidon prosessien hallintaa vuonna 2014 voimaan tulleen lain myötä.

´