Skip to content

Miinantorjunnan menetelmien yhteinen tuntemus on yhteinen etu

Coastal Fleet
Julkaisuajankohta 30.10.2019 11.31
Tiedote
Saksalaisen miinantorjunta-aluksen henkilöstö valmistelee tunnistuslaitetta mereenlaskua varten.

Merivoimat harjoitteli 28. - 29.10.2019 NATO:n miinantorjunta-alusosaston, Standing NATO Mine CounterMeasures Group 1:n (SNMCMG1) kanssa Saaristomerellä. Harjoitus vahvisti erityisesti yhteistoimintakykyä ja verkostoitumista sekä 4. Miinantorjuntalaivueen valmistautumista ensi vuoden NRF-valmiuteen.

Merivoimien miinantorjunta-alus Purunpää ja Turussa viikonloppuna vierailleen NATO:n miinantorjunta-alusosaston alukset suuntasivat yhteiseen, ns. PASSEX -harjoitukseen merelle maanantaiaamuna, kuten kansainvälisten laivastovierailujen yhteydessä on tapana. Harjoituksen sisältö painottui tällä kertaa erityisesti eri aluksilla käytettäviin miinantorjunnan menetelmiin tutustumiseen. Harjoituksen suunnittelusta vastasi Rannikkolaivaston 4. Miinantorjuntalaivue.Kaksi miinantorjuntameriupseeria keskustelemassa ohjauskonsoloiden äärellä.

- Halusimme maksimoida lyhyessä ajassa toteutettavan harjoituksen hyödyt, ja esitimme SNMCMG1:lle ohjelmaksi muun muassa Mine CounterMeasures Demoa, jossa harjoitusjoukot pääsevät vuorotellen tutustumaan toistensa miinantorjuntamenetelmiin ja henkilöstöön, kertoo 4. Miinantorjuntalaivueen komentaja, komentaja Juhani Lehtimäki.

Aluksilla käytössä olevat miinantorjunnan laitteet ovat periaatteessa kaikilla pitkälti samat, mutta tavoissa käyttää niitä löytyy pieniä eroja. Tässä esittelyharjoituksessa myös operaattoreilla oli mahdollisuus irtautua omista tehtävistään muille aluksille tutustumaan toistensa hyviksi havaitsemiin käytäntöihin, mikä yleensä harjoituksissa ei onnistu. Operaattorit seurasivatkin kansainvälisten kollegoidensa menetelmiä tuttujen laitteiden parissa tarkasti. Ideoita syntyi puolin ja toisin.

- Harjoituksella haettiin esiin erilaisia käytäntöjä, Lehtimäki kiteyttää, - Perustoiminta on lähtökohdiltaan kaikilla sama, mutta käyttäjien kokemus tuo muuttujia toimintaan.

Lehtimäen mukaan harjoitus toi paitsi uusia näkemyksiä toimintaan myös vahvistusta siihen, että itse toimitaan oikein.

Monikansallinen henkilöstö seuraa miinantorjuntalaitteen käyttöä aluksen kannella.
Kuvassa: Suomalaiset ja saksalaiset harjoitusjoukkojen edustajat seuraamassa norjalaisten toimintaa HNoMS Raumalla. 

Valmistautumista vuoden 2020 NRF-joukkopooliin

Yhteinen harjoitus SNMCMG1:n kanssa oli 4. Miinantorjuntalaivueelle samalla myös valmistautumista Katanpää-luokan miinantorjunta-alusten muutaman kuukauden kuluttua alkavaan valmiusjaksoon osana NATO:n nopean toiminnan joukkopoolia (NATO Response Force, NRF).

Valmiusvuosi tuo mukanaan lisääntyvää yhteistoimintaa SNMCMG1:n kanssa. Ryhmän toimintaan, aluksiin ja henkilöstöön tutustuminen ennakolta tukee yhteistoiminnan sujuvaa käynnistymistä. Tähän liittyen 4. Miinantorjuntalaivueen henkilöstöä osallistuu henkilövaihtoon SNMCMG1:n johtoaluksella, HDMS Thetiksellä. Esimerkiksi ryhmän poistuessa Suomesta harjoituksen päättyessä johtoaluksen matkaan lähti yksi Katanpää-luokan aselajiupseereista kuuden viikon perehtymisjaksolle. Vastaava vaihto toteutettiin ensi kerran viime keväänä.

Saksalainen operaattori valmistelee miinantorjuntakalustoa laskukuntoon.
Kuvassa: Saksalaiset valmistelemassa ROV-E-miinanetsijää mereenlaskua varten.

- Johtoaluksella SNMCMG1:n esikunnassa edustajamme pääsee mukaan osaston toimintaan ja näkemään, miten osaston toimintaa suunnitellaan ja johdetaan. Toki olemme toimineet ennenkin taisteluosastokokoonpanossa, esimerkiksi Northern Coasts -harjoituksessa, mutta SNMCMG1:een liittymisessä on omat lisäkuvionsa, Lehtimäki toteaa.

Suomi on haluttu kumppanimaa myös miinantorjunnan yhteistyön saralla. Merivoimilla on käytössä uusin ja modernein miinantorjunnan aluskalusto, jonka kukin yksittäinen alus on varustettu laajalla miinantorjunnan "työkalupakilla".

- Lisäksi meillä on edelleen käytössä merimiinoja, sekä tarvittava miinojen laskukyky. Suomessa on kehitetty moderneja herätemiinoja, joiden vaatima osaaminen on meillä hallussa. Miinansodankäynnin kokonaisuudessa Suomella on paljon annettavaa, Lehtimäki painottaa.

Norjalainen miinantorjunta-alus HDMS Rauma merellä.
Kuvassa: Harjoitusjoukot siirtyivät laivaveneillä alukselta toiselle, tässä kohti norjalaista HNoMS Raumaa.

Suomen osallistuminen Naton NRF-joukkojen toimintaan perustuu Suomen rooliin NATO:n kumppanimaana. Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan (Partnership for Peace, PfP) vuonna 1994.

 

1.11.2019 klo 15.31 Lisätty kieliversio (ruotsi)

´