Hyppää sisältöön

Ylipäällikön päiväkäsky satavuotiaalle Puolustusvoimille

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 4.6.2018 10.05
Tiedote

Tänä vuonna juhlistamme Suomen puolustusvoimien satavuotista taivalta. Historiansa aikana puolustusvoimat on noussut koko kansamme arvostamaksi itsenäisyyden turvaajaksi ja yhdeksi sen kulmakivistä.

Kriisien ja koettelemusten hetkillä olemme joutuneet ja pystyneet luottamaan omaan kykyymme selviytyä vaaroista. Luottamus ja siitä versova tahto ja kyky ovat kannatelleet Suomea läpi vaikeimpien aikojen. Tähän perintöön ja omaan maanpuolustustahtoomme turvaamme jatkossakin.

Veteraanien sukupolvi teki suuria uhrauksia isänmaamme eteen. Heidän rivinsä harvenevat, mutta heidän perintönsä ei haalene, siitä me olemme vastuussa. Meidän tulee pitää vakaudestamme ja muista kansallisista vahvuuksistamme hyvää huolta. Se on kunniavelkamme kaikille sodassa maataan puolustaneille.

Puolustusvoimien perustehtävä on pysyvä, mutta sen täyttäminen vaatii ajassa. elämistä. Viime vuosina puolustusvoimat on käynyt läpi kunnianhimoisen ja paikoin vaikeankin uudistusprosessin. Se on vaatinut koko organisaatioita merkittävää venymistä, mutta on samalla osoittanut puolustusvoimien henkilöstön korkean ammattitaidon ja sitoutumisen Suomen turvaamiseen. Uudistusten tuloksena Suomella on ajanmukaiset, tehokkaat ja kansainväliseen yhteistyöhön kykenevät puolustusvoimat.

Nopeasti muuttuva turvallisuusympäristö asettaa jatkossakin puolustusvoimille yhä uusia haasteita. Työtä Suomen turvallisuuden eteen tulee tehdä herkeämättä. Suomen turvallisuus ja vapaan sekä vakaan yhteiskunnan puolustaminen vaativat jatkossakin paitsi puolustusvoimien, myös jokaisen suomalaisen panosta ja tahtoa.

Lausun vilpittömät kiitokseni itsenäisen Suomen puolustusvoimille ja kaikille kansakuntamme puolustamiseen osallistuneille ja osallistuville suomalaisille.

Puolustusvoimien ylipäällikkö

Tasavallan presidentti

Sauli Niinistö

Ylipäällikön päiväkäsky Nro 3

´