Hyppää sisältöön

Vuoden Sotilasmuusikon 2018 valinta

Huvudstaben
Julkaisuajankohta 27.11.2018 20.00
Tiedote

Vuoden 2018 sotilasmuusikoksi on valittu ylikersantti (res) Seppo Pohjoisaho. Palkinto jaettiin 27.11.2018 sotilasmusiikin perinnepäivän konsertissa Musiikkitalossa. Palkinnon jakoi Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Ilkka Korkiamäki.

Pohjoisaho omaa erinomaiset instrumenttitaidot, hän on toiminut lukuisia kertoja solistitehtävissä - kuluneena vuonna mm. Lapin sotilassoittokunnan solistivieraana. Pohjoisaho vastasi vuoden 2018 suomalaisesta sotilasmusiikkiesityksen suunnittelusta (koreografia) ja toimi pääkouluttajana. Esitys nähtiin Hamina Tattoossa. Tehtävä oli vaativa ja kokosi yhteen koko sotilasmusiikkialan tekijät Suomesta - ainutlaatuinen kokonaisuus.

Suuren esiintyjäjoukon kouluttaminen vaatii aivan erityisiä pedagogisia taitoja, itseluottamusta ja paineensietokykyä. Vaatii melkoista uskallusta, että ylipäänsä ottaa tällaisen haasteen vastaan. Tuloksia ja valmistautumisvaihetta ovat olleet arvioimassa puolustusvoimien ylin johto, kansallinen ja kansainvälinen sotilasmusiikkiyhteisö ja tuhannet ihmiset yleisön puolella. Loistavista saavutuksista ja henkilökohtaisista kyvyistä huolimatta Seppo tekee työtään pyyteettömästi ja nöyrästi. Valitettavasti hän luopui urastaan puolustusvoimissa, Varusmiessoittokunnan konserttimestarin tehtävästä ja siirtyi Päijät-Hämeen konservatorion palvelukseen trumpetin soiton lehtoriksi. Palvelukset sotilasmusiikin hyväksi kuitenkin jatkuvat reservissä koulutusyhteistyönmuodossa.

Pääesikunta on jakanut vuodesta 1990 alkaen kenraali Jaakko Valtasen myöntämän Vuoden Sotilasmuusikko -palkinnon. Palkinto jaetaan suomalaisessa sotilasmusiikissa ansioituneelle henkilölle. Palkinto käsittää Marsalkan hopeatorvesta valmistetun kiertopalkinnon, johon kiinnitetään palkinnon saajan nimilaatta, ja henkilökohtaisen kiertopalkinnosta valmistetun pienoismallin sekä 1500 € stipendin.

´