Hyppää sisältöön

Kyberpuolustus tarvitsee osaavia reserviläisiä

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus
Julkaisuajankohta 8.4.2019 10.23
Tiedote

Locked Shields 2019 -kyberpuolustusharjoitus on loistava mahdollisuus puolustusvoimille kartuttaa osaavaa kyberpuolustuksen reserviä. Reserviläisiltä odotetaan osaamista, jota puolustusvoimat voi hyödyntää omassa suunnittelussa sekä operatiivisessa toiminnassa.

Puolustusvoimat osallistuu Locked Shields 2019 -kyberpuolustusharjoituksen 8-12.4.2019. Suomen kansalliseen harjoitusorganisaatioon valitaan vuosittain noin parikymmentä reserviläistä. Valintakriteereissä painotetaan soveltuvaa osaamista ja reserviläisten taustat liittyvät lähtökohtaisesti vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kybertoiminnan osalta.

Reserviläisten osaamispooli on äärimmäisen laaja. Heiltä löytyy esimerkiksi juridista, teknistä sekä viestinnällistä osaamista. Mukana on oppilaitosten, virastojen sekä yritysten henkilöstöä. Osaamista reserviläisillä on erityisesti erilaisista kybermaailman rooleista, kuten forensiikka, informaatio-oikeus, sekä erilaiset järjestelmien ylläpidolliset tehtävät ja tietoturvallisuuden asiantuntijatehtävät.

Kyberalan asiantuntija Mikko Kenttälä on mukana harjoituksessa jo kolmatta kertaa puolustavassa roolissa, sinisessä ryhmässä. Kenttälä on aiempina vuosina ollut mukana myös peliorganisaatiossa. Mukaan hän päätyi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssin kautta. Kenttälä on toimitusjohtajana tietoturva-alan start up -yrityksessä ja aktiivinen niin reserviläistoiminnassa kuin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kyberturvallisuuskursseilla.

Osaamispohja laajenee yhteistyötä tehden

Kenttälä kokee Locked Shields -harjoitukseen osallistumisen ehdottoman merkityksellisenä - onhan kyseessä ainutkertainen harjoitus siitä, kuinka teknisessä kyberympäristössä toimitaan.

"Tehtäväni harjoituksessa on johtaa teknisen puolen Linux- ja verkkotiimiä. Omaa kärkiosaamisalaani on puolustuksen organisointi, eli juuri se tehtävä, jossa toimin harjoituksessakin. Mielenkiintoisinta ylipäätään on harjoittelu pelin skenaarion mukaisesti - miten harjoitus saadaan käyntiin ja puolustava joukkue rakennetaan ja kuinka tiimi ja puolustus kokonaisuudessa saadaan toimimaan, valtavan teknologiamäärän lisäksi. Tärkein oppi itselleni on uusien tekniikoiden ja toimintamallien kokeileminen muiden kyberalan huippuosaajien kanssa. Opimme harjoituksen valmisteluissa toinen toisiltamme ja saamme uusia kokemuksia", Kenttälä kertoo.

Harjoituksen tuloksena odotetaan kokemuksia henkilöstön toiminnasta paineen alla sekä eritoten asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miten siviiliosaaminen tukee sotilaallisen toiminnan valmiuksia kybertoimintaympäristössä.

"Suuri osa suomen tietoturva-asiantuntijoista työskentelee siviilisektorilla ja puolustusvoimat saa reserviläisiltä arvokasta lisäosaamista. Osaamispohja laajenee yhteistyötä tehden", Kenttälä summaa.

´