Hyppää sisältöön

Kenraali Kivinen: Osallistuminen kriisinhallintaan tukee kansallista puolustusta

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 20.1.2020 8.30
Tiedote

Osallistuminen kriisinhallintaoperaatioihin tukee ykköstehtäväämme, kansallisen puolustuskyvyn kehittämistä, totesi puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen puheessaan Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä 20 tammikuuta 2020.

Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan on yksi Puolustusvoimien neljästä tehtävästä. Kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen tarjoaa oppia ja osaamista kansainvälisistä toimintatavoista ja lisäävät suomalaisten osaamista ja yhteistoimintakykyä tulevia operaatioita varten.

Operaatioihin sisältyy aina riskejä, eivätkä viimeviikkoiset tapahtumat ole ainutlaatuisia. Turvallisuutta vaarantavia tapahtumia on ollut jokaisessa operaatiossa. Tehtävien toteuttaminen turvallisesti näissä olosuhteissa edellyttää oikeanlaista varustusta, kalustoa ja ennen kaikkea koulutusta.

Operaatioissa saatujen oppien perusteella on kehitetty taistelijan henkilökohtaisia suojavarusteita ja joukkojen kalustoa sekä toimintatapoja.  Toteutetut kehitystyön tulokset ovat jalkautuneet nykyisten asevelvollisten koulutukseen ja varustukseen asti.
Osallistumalla operaatioihin hyvin koulutetuilla ja tarkoituksenmukaisesti varustetuilla joukolla Suomi on saavuttanut maineen osaavana, suorituskykyisenä ja luotettavana toimijana. Vuosien aikana puolustuksemme uskottavuus on lisääntynyt ulkomailla ja asevelvollisuusjärjestelmän arvostus on kasvanut, Kivinen tiivisti.

Puolustusvoimain komentajan puhe kokonaisuudessaan

´