Hyppää sisältöön

Insinööriprikaatikenraali Kari Renko tekniikan kunniatohtoriksi

Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaisuajankohta 7.10.2016 13.25
Tiedote

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, insinööriprikaatikenraali Kari Renko on promovoitu tekniikan kunniatohtoriksi 7.10.2016 Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoululla. Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulut myönsivät kunniatohtorin arvon yhdelletoista merkittävälle tieteen, tekniikan ja yhteiskunnan vaikuttajalle. Tekniikan korkeakoulujen promootioilla on pitkät perinteet; vuosi 2014 oli tekniikan promootioiden 80-vuotisjuhlavuosi.

Insinööriprikaatikenraali Kari Renko on Puolustusvoimien pääinsinööri ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja. Kenraali Renko on koko Puolustusvoimien aikaisen työuransa ajan osallistunut lentoteknisen tutkimuksen suunnitteluun ja johtamiseen.

Hänellä on ollut keskeinen rooli sotilasilma-alusten rakenteiden väsymisen hallinnan kehittämistyössä, jonka on laskettu tuottaneen satojen miljoonien eurojen säästön Ilmavoimien lentokaluston elinjaksokustannuksissa.

Kenraali Renko valmistui vuonna 1987 diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta, jossa hän toimi tutkijana vuoteen 1992. Renko ylennettiin insinööriprikaatikenraaliksi ja nimitettiin puolustusvoimien pääinsinööriksi vuonna 2014. Sitä ennen hän palveli sotavarustepäällikkönä Pääesikunnassa, osasto- ja apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien materiaalilaitoksessa, apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa, lentoteknillisenä johtajana Karjalan lennostossa ja toimistoinsinöörinä Ilmavoimien esikunnassa.

Renko on edistänyt yli 20 vuoden ajan merkittävästi Puolustusvoimien, Teknillisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston välistä tutkimusyhteistyötä lentokoneiden rakenteiden, lentomekaniikan ja virtausdynamiikan aloilla sekä operaatioanalyysin soveltamisessa lentotekniikan haastaviin ongelmiin ja lentämisen mallintamiseen ja simulointiin. Yhteistyö on laajentunut yhä jatkuviin tutkimushankkeisiin, joissa on syntynyt esimerkiksi systeemi- ja operaatiotutkimuksen alalla noin 60 tieteellistä julkaisua ja neljä väitöskirjaa.

´