Hyppää sisältöön

Maavoimien komentajan itsenäisyyspäivän paraatissa Mikkelissä 6.12.2018

Maavoimat
Julkaisuajankohta 6.12.2018 12.16
Puhe

Maavoimien komentajan kenraaliluutnantti Petri Hulkon puhe Suomen itsenäisyyspäivän paraatissa Mikkelissä 6.12.2018

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, arvoisat naiset ja miehet, sotilaat,

Vietämme tänä vuonna Puolustusvoimien 100-vuotisjuhlaa. Pitkin kuluvaa vuotta on tasavuosia juhlittu monin erin tavoin. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati tänään huipentaa juhlavuoden täällä Mikkelissä, Päämajakaupungissa. Juhlavuosi saa arvoisensa päätöksen.

Puolustusvoimien päätehtävä on ennaltaehkäistä Suomen joutuminen sotilaallisen voimankäytön kohteeksi. Ennaltaehkäisykyky on subjektiivinen käsitys. Me sotilaina kyllä tiedämme mikä on puolustusvoimien suorituskyky, mutta se ei riitä. Jokaisella suomalaisella on oma mielikuvansa puolustusvoimien kyvystä ja sama koskee myös Suomen rajojen ulkopuolella olevien ihmisten ja valtioiden ymmärrystä Suomen puolustuskyvystä.

Ennaltaehkäisy perustuu suorituskykyisiin joukkoihin ja vahvaan maanpuolustustahtoon. Meidän ei kannata pitää kynttiläämme vakan alla. Puolustusvoimien on oltava osa yhteiskuntaa, elettävä ajassa ja näyttäydyttävä ulospäin, niin omille kansalaisille kuin Suomen ulkopuolellekin. Harjoituksemme ja erilaiset maanpuolustustapahtumat eri puolilla Suomea, luovat uskottavuutta ja lisäävät maanpuolustushenkeä. Oikeanlainen viestintä ulospäin ja kansainväliset harjoitukset ja vierailut lisäävät uskottavuuttamme rajojemme ulkopuolella. Annetaan viestimme kaikua avoimesti ja kuuluvasti.

Tehtävänsä puolustusvoimat on täyttänyt hyvin, onhan viime sodistamme kulunut jo yli 70 vuotta. Ennaltaehkäisyn pettäessä on puolustusvoimilla oltava uskottava kyky torjua hyökkääjä. Tämänkin tehtävän täyttämisen on puolustusvoimat osoittanut niin talvisodan kuin jatkosodan torjuntataisteluissa. Tolvajärvi, Raate, Tali-Ihantala eivät vaivu unhon yöhön. Kiitos teille sotiemme veteraanit ja lotat.

Puolustuksemme perusfundamentit pitävät. Yleinen asevelvollisuus, laaja reservi ja koko maan puolustaminen ovat edelleen valideja. Yleinen asevelvollisuus tuottaa siis meille riittävät ja hyvin koulutetut sodan ajan joukot. Sen lisäksi se on pohjana korkealle maanpuolustustahdolle. Itse näen asevelvollisuuden osana demokraattista yhteiskuntaa, jossa jokainen suomalainen nuori: nainen ja mies, aloittaa varusmiespalveluksensa samalta viivalta taustastaan riippumatta. Tämä on täysin poikkeuksellista, katsotaan sitten minne päin maailmaa tahansa. Te nuoret olette esimerkki järjestelmän toimivuudesta ja suorituskyvystä.

Paraatijoukkomme edustavat puolustusvoimiemme kärkisuorituskykyjä, uusinta aseistusta ja parasta suorituskykyä. Puolustuksemme on hyvällä tasolla. Meidän tulee jatkossakin pitää suorituskykymme materiaalinen perusta ajantasaisena, se on osa uskottavaa puolustuskykyä.

Maanpuolustustahto on uskottavan puolustuksen keskeisin elementti. Ilman sitä kaikki muu on merkityksetöntä. Viimeistenkin mielipidemittausten mukaan lähes 70 prosenttia Suomen kansasta olisi valmis puolustamaan Suomea aseellisesti vaikka tulos olisi epävarma. Missään muualla, ei siis missään muualla maailmassa, ole edes lähelle tällaisia lukuja. Tämä on osa peräänkuuluttamaani ennaltaehkäisykykyä. Meillä on suomalainen puolustusratkaisu, meille suomalaisille. Se on hyvä ja uskottava. Pitäkäämme se sellaisena.

Sotilaat,

Kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto itsenäiselle Isänmaalle

´