Hyppää sisältöön

Vaativat kansainväliset harjoitukset kehittävät Puolustusvoimien osaamista

Julkaisuajankohta 27.10.2018 14.01
Tiedote
Hävittäjä lähtee lentoon kiitoradalta

Kansainvälinen harjoitustoiminta on tärkeä osa Puolustusvoimien toimintaa. Trident Juncture 18:ssa omaa suorituskykyä päästään testaamaan monipuolisesti eri tavoin vaativissa olosuhteissa.

Trident Juncture 18:ssa Puolustusvoimat pääsee harjoittelemaan toimintaa esimerkiksi sukellusveneiden, ilmavalvonta- ja ilmatankkauskoneiden, helikopteriosastojen, meri- ja maavalvontakoneiden ja suurten taisteluosastojen kanssa. Vastaavien suorituskykyjen hankkiminen kansallisiin harjoituksiin on vaikeaa, kallista tai jopa mahdotonta.

Kun Puolustusvoimien kansainvälistä yhteensopivuutta ja yhteistoimintakykyä arvioidaan käytännössä, avainasemaan nousevat johtajien ja esikuntien osaaminen, kyky ja tekninen valmius toimia monikansallisissa ympäristöissä. Trident Juncture 18 tarjoaa harjoitteluun erinomaisia tilaisuuksia, sillä harjoituksessa toimii poikkeuksellisen isoja esikuntia täydessä tai lähes täydessä vahvuudessaan. Vastaavaa kokemusta on vaikea hankkia muualta.

Sotilas ajattaa käsillään panssarivaunun kuskia

Johtamisen, suunnittelun ja koordinoimisen osaamista testataan käytännössä silloin, kun harjoitukseen osallistuu suuri määrä joukkoja eri puolustushaaroista. Myös joukot joutuvat outoihin olosuhteisiin ja osaksi organisaatioita, joidenka toimintatapamalleja he eivät tunne entuudestaan.

Trident Juncture 18:n osallistuu koulutuksessa riittävän pitkälle edenneitä joukkoja, joilla on hyvät valmiudet osallistua soveltavaan joukon koulutukseen. Harjoituksen painopiste ei ole niinkään uuden oppimisessa vaan oman osaamisen todentamisessa. Vielä ennen kotiutumistaan joukot osallistuvat kansallisiin sotaharjoituksiin, joissa on mahdollisuus osoittaa kansainvälisessä harjoituksessa hankittu osaaminen.

Koti- ja ulkomailla järjestettävissä kansainvälisissä harjoituksissa Puolustusvoimat osoittaa osaamistaan ja suorituskykyään. Varusmiesten osaaminen yllättää monesti ammattisotilaista koostuvat joukot. Lyhyessä ajassa saadut tulokset ja varusmiesten henkilökohtaiset valmiudet ovat vahvuus, jota kadehditaan.

 

Hävittäjä kiitoradalla, taustalla iso kyltti jossa lukee: Rovaniemi

´