Porin prikaati harjoittelee paikallispuolustusta Satakunnassa

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 17.8.2026 12.02
Tyyppi:Tiedote
Sotilaspoliiseita harjoittelemassa rakennuksessa.

Satakunnan alueelle keskittyvä Porin prikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Kinetic Stronghold 26 kokoaa yhteen noin 900 sotilaan vahvuisen harjoitusjoukon 28.8.–4.9.2026. Harjoitukseen osallistuu Porin prikaatin lisäksi Uudenmaan prikaatin ja Rannikkolaivaston joukkoja, alueen viranomaisia, Porin ja Huittisten kaupungit sekä alueen muita toimijoita.

Harjoitus alkaa joukkojen perustamis- ja harjoitteluvaiheella Säkylässä ja Niinisalossa 28. syyskuuta. Harjoitusjoukon vahvuus on noin 900 henkilöä, joista pääosa on varusmiehiä ja reserviläisiä. Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa varusmiehiä ja reserviläisiä sekä harjaannuttaa ammattisotilaita paikallispuolustuksen tehtäviin, kuten kohteiden suojaamiseen, aluevalvontaan ja virka-avun antamiseen toiselle viranomaiselle. Lisäksi tavoitteena on kehittää paikallispuolustuksen toimeenpanoa yhteistoiminnassa alueen muiden viranomaisten kanssa.

Harjoituksen johtajana toimii Porin prikaatin apulaiskomentaja, eversti Vesa Helminen.

Harjoituksen aikana Satakunnan alueella näkyy harjoitukseen kuuluvaa kalustoa sekä aseistettuja sotilaita. Lisäksi harjoitustoiminta ulottuu paikoin Ylöjärven, Loimaan, Oripään ja Yläneen alueelle. Harjoitustoiminta näkyy ja kuuluu erityisesti Porin sataman alueella 31.8. – 4.9. ja Huittisten alueella 30.8.–4.9. Ulkopuolisille aiheutuvaa häiriötä ja haittaa pyritään välttämään, mutta harjoitus voi aiheuttaa hetkellisiä liikennekatkoksia ja meluhaittaa. Harjoitusampumatarvikkeita käytettäessä meluvaara-alue on huomioitu.

Kinetic Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoitus on yksi osa valtakunnallista paikallispuolustusharjoituksien kokonaisuutta. Paikallispuolustusharjoitukset kehittävät alueen viranomaisten ja paikallisjoukkojen yhteistä varautumista paikallisella tasolla osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Voit lukea lisää syksyn paikallispuolustusharjoituksista Maavoimien tiedotteesta: Syksyn paikallispuolustusharjoitukset kehittävät viranomaisten reagointikykyä paikalliselta tasolta lähtien.

Kansalaistapahtuma Huittisten vanhalla urheilukentällä keskiviikkona 2.9. – Tervetuloa!

Harjoituksen yhteydessä keskiviikkona 2.9. järjestetään viranomaisten yhteinen toritapahtuma Huittisten vanhalla urheilukentällä kello 13.00–19.00. Toritapahtumassa on mukana Puolustusvoimien lisäksi ainakin Lounais-Suomen poliisilaitos, Satakunnan hyvinvointialue, Satakunnan pelastuslaitos, Länsi-Suomen merivartiosto, Huittisten kaupunki, Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri, Tulli sekä muita järjestöjä. Toritapahtumassa on lisäksi mahdollista tutustua Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten kalustoon. Paikalta löytyy myös Sotilaskodin myyntipiste.

Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen yleisötapahtuma. Tervetuloa tutustumaan paikallispuolustukseen!

 

Kinetic Stronghold 26

  • Ajankohta: 28.8.—4.9.2026
  • Harjoitusalue: Satakunta
  • Joukkoja noin 900 henkilöä
  • Noin 120 ajoneuvoa
  • Osallistuvat viranomaiset: Lounais-Suomen poliisilaitos, Satakunnan pelastuslaitos, Länsi-Suomen merivartiosto, Tulli, Satakunnan hyvinvointialue, Porin kaupunki, Huittisten kaupunki, Porin Satama
  • Harjoituksen johtaja: eversti Vesa Helminen
  • Seuraa harjoitusta Maavoimien ja Porin prikaatin sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteilla: #KineticStronghold26, #paikallispuolustus ja #porpr.