Hyppää sisältöön

Kersantti Elias Kuosmanen paini EM-pronssia Venäjällä

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 8.5.2018 17.03
Tiedote

Kaartin jääkärirykmenttiin kuuluvassa Puolustusvoimien Urheilukoulussa palveleva kersantti Elias Kuosmanen voitti EM-pronssia Kaspijskissa, Venäjällä käytävissä painin EM-kilpailuissa.

Kuosmanen suoritti varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa ja kotiutui vänrikin sotilasarvossa. Hänet valittiin 1.4 alkaen Urheilukoulun aliupseerin virkaan, jossa hän työskentelee nyt kersantin sotilasarvossa.

Siviiliseuraansa Helsingin Hakaa edustava Kuosmanen voitti kreikkalais-roomalaisen painin sarjan 97 kg pronssiottelussa kreikkalaisen Laokratis Kessidiksen pistein 10-7. Mitali oli 22-vuotiaalle Kuosmaselle ensimmäinen aikuisten tasolla ja ensimmäinen suomalaismiehen saavuttama siviiliarvokisamitali painissa sitten Vantaan EM-kisojen 2014 ja Rami Hietaniemen hopean. Viime vuonna varusmiehenä ollessaan Kuosmanen voitti sotilaiden MM-kilpailujen pronssia Liettuassa.

Kuosmanen aloitti tiistaina ottelunsa upealla voitolla Venäjän viime syksyn MM-hopeamitalisti Musa Evloevista ja voitti sen jälkeen myös Ruotsin Kalle Perssonin. Semifinaalissa hallitseva olympiavoittaja ja maailmanmestari Armenian Artur Aleksanyan oli vahvempi. Pronssiottelussa keskiviikkoiltana Kuosmanen oli avausjaksolla vaikeuksissa, mutta nousi toisella jaksolla tappioasemasta voittoon, kun ottelua oli vain 18 sekuntia jäljellä.

Aiemmin Kuosmanen on saavuttanut 17-vuotiaiden MM- ja EM-kultaa sekä MM-pronssia vuosina 2011-2012. Viime vuonna Kuosmanen saavutti alle 23-vuotiaissa sekä MM- että EM-hopeaa. Puolustusvoimien Urheilukoulussa valiourheilijan tehtävässä huhtikuun alusta lähtien toiminut Kuosmanen tavoittelee seuraavaksi menestystä sotilaiden MM-kisoissa jo viikon päästä Moskovassa 18.-19.5. Vuoden tärkeimmät kilpailut ovat lokakuussa Unkarissa painittavat MM-kilpailut.

Sotilas-MM-kilpailuihin osallistuu myös liikunta-aliupseeri, kersantti Tero Halmesmäki, KAARTJR/URHK sarjassa 77 kg.

Kuosmasen ottelut sarjassa 97 kg

1/8-finaali: Elias Kuosmanen - Musa Evloev RUS 5-3

1/4: Elias Kuosmanen - Kalle Persson SWE 5-0

Semifinaali: Kuosmanen - Artur Aleksanyan ARM 0-10

PRONSSIOTTELU: Kuosmanen - Laokratis Kesidis GRE 10-7

Sarjan 97 kg palkintojärjestys: 1) Artur Aleksanyan ARM, 2) Mikheil Kajaia SRB, 3) Elias Kuosmanen FIN ja Balazs Kiss HUN, 5) Laokratis Kesidis GRE ja Ramsin Azizsir GER

´