Kuva Puolustusvoimat.

Suoja-alueluvat

Merivoimien esikunta vastaa valvontavastuullaan olevien suoja-alueiden lupien käsittelystä.

Lupa suoja-alueella tapahtuviin luvanvaraisiin toimiin voidaan myöntää enintään kalenterivuodeksi kerrallaan, jos toiminta ei vaaranna Suomen alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista tai jos vaaran todennäköisyyttä voidaan lupamääräyksillä olennaisesti vähentää. Lupa on anottava merivoimien operaatiokeskukselta pääsääntöisesti vähintään kuusi vuorokautta etukäteen.

Merivoimien esikunta voi myöntää lupia myös lyhyemmällä toimitusajalla vain harrastussukeltamiseen tavanomaisilla sukelluslaitteilla. Aluevalvontaviranomainen voi tarpeen mukaan keskeyttää luvanvaraisen toiminnan suoja-alueella kokonaan tai osittain.

Luvassa voidaan antaa aluevalvonnan ja hakijan turvallisuuden kannalta tarpeellisia määräyksiä toiminnasta, siinä käytettävistä välineistä sekä toiminta-ajasta ja -alueesta. Henkilöllä tulee olla mukanaan suoja-alueella luvanvaraista toimintaa harjoittaessaan valvontaviranomaisen hänelle myöntämä lupa ja henkilöllisyystodistus, jotka hän on velvollinen pyydettäessä esittämään valvontatehtävässä olevalle aluevalvontaviranomaiselle.

Laitesukellus

Suoja-alueen sisällä tapahtuvaan laitesukellukseen tarvitaan lupa. Mikäli sukelletaan tiettyyn, tarkasti määriteltävään kohteeseen kuten hylkyyn, ei lupaharkinnassa pääsääntöisesti ole ongelmia.

Lupa voidaan myöntää laitesukellukseen yhteisöllisenä määräaikaislupana ja silloinkin enintään vuodeksi kerrallaan. Tällöin lupa voidaan hakea koskemaan kaikkia yhdistyksen tai yhteisön jäseniä, niin että luvan hakee yhteisön nimeämä vastuuhenkilö. Yhteisöön kuuluvien tulee kuitenkin kyetä todistamaan henkilöllisyytensä, kuulumisensa yhteisöön sekä tarvittaessa kyetä esittämään luvan numero.

Yhtenäistetty lupamenettely helpottaa muun muassa ulkomaalaisten vieraiden tuomista sukellusseuran suoja-alueen sisällä pitämään tukikohtaan.

Aluevalvontaviranomaisten myöntämä suoja-aluelupa ei sisällä muita lupia, kuten esimerkiksi alueella tarvittavia kalastuslupia tai hylkysukellukseen liittyviä Sotamuseon tai Museoviraston myöntämiä lupia.

Lupamenettelyt