Hyppää sisältöön

Kuva Puolustusvoimat, Lisa Hentunen

Koulutus ja osaamisen kehittäminen

Puolustusvoimissa palkatun henkilöstön koulutus jakautuu sotatieteellisiin perus- ja jatkotutkintoihin sekä täydennyskoulutukseen.

Perustutkinnot käsittävät sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot. Jatkotutkinnot käsittävät yleisesikuntaupseerin ja sotatieteiden tohtorin tutkinnot. Puolustusvoimat tarjoaa henkilöstölleen myös eritasoista täydennyskoulutusta. Puolustusvoimissa suoritettuja opintoja voidaan hyödyntää yleisessä koulutusjärjestelmässä ja päinvastoin.

Puolustusvoimien upseerit koulutetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa. Koulutettavien upseerien määrä vaihtelee Puolustusvoimien tarpeen mukaan. Muut Puolustusvoimille töihin tulevat, esimerkiksi siviilit ja erikoisupseerit, palkataan siviilissä ja mahdollisessa varusmiespalveluksessa hankitun osaamisen perusteella.

Henkilöstön kehittämisen päämääränä on varmistaa Puolustusvoimien sotilaallinen suorituskyky. Yksilön osaamisen kehittämiseksi tehdään henkilökohtaisia suunnitelmia. Yksilöiden ja organisaatioiden osaamista kehitetään osaamiskartoitusten perusteella.

Sotatieteelliset perustutkinnot

Upseerikoulutusta annetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa Helsingissä sekä puolustushaara-, aselaji- ja toimialakouluilla eri puolella Suomea. Sotatieteiden kandidaatin tutkintoa opiskelemaan voi hakea keväisin korkeakoulujen yhteishaussa. Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä ja kesto kolme vuotta. Koulutus järjestetään koulutusohjelmapohjaisena koulutusohjelmana. Tutkinto ja sen rinnalla suoritettavat sotilasammatilliset opinnot antavat yhdessä kelpoisuuden nuoremman upseerin määräaikaiseen virkaan. Kandidaatit valmistuvat työelämään luutnantteina ja suorittavat noin neljän vuoden työssä harjaantumisen ennen sotatieteiden maisteriopintoja.

Sotatieteiden maisterin tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä ja kesto kaksi vuotta. Maisterit valmistuvat yliluutnantteina. Sotatieteiden maisterin tutkinto, sen rinnalla suoritettavat sotilasammatilliset opinnot ja työssä harjaantuminen antavat kelpoisuuden vakinaisen upseerin virkaan.

Maanpuolustuskorkeakoulussa on avoinna sotatieteiden maisterin tutkinto myös muille kuin upseerin virkaan opiskeleville. Viranomaisyhteistyön koulutusohjelmaan (120 op) voi hakeutua korkeakoulujen erillishaussa, jos on suorittanut soveltuvalla alalla alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnot. Koulutusohjelmassa voi suuntautua kansalliseen tai kansainväliseen turvallisuuteen.

Sotatieteelliset jatkotutkinnot

Maanpuolustuskorkeakoulussa voi suorittaa sotatieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat yleisesikuntaupseerin tutkinto ja sotatieteiden tohtorin tutkinto. Yleisesikuntaupseerin tutkintoa suorittamaan haetaan valintakokeen kautta. Sotatieteiden tohtorin tutkintoon voivat hakeutua ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet myös muilta tieteenaloilta.

Täydennyskoulutus

Puolustusvoimat tarjoaa sekä siviili- että sotilashenkilöstölleen laajat täydennyskoulutusmahdollisuudet.  Täydennyskoulutusta on kaikki Puolustusvoimissa palkatulle henkilöstölle tarjottava koulutus pois lukien sotatieteellisiin tutkintoihin johtava koulutus. Täydennyskoulutusta ovat esimerkiksi aliupseerikoulutus, esiupseerikurssi, toimialapäällikkökurssit, maanpuolustuksen laaja ammatillisesti pätevöittävä koulutusohjelma (PD-opinnot) ja ylemmän päällystön kurssi.

Puolustusvoimien täydennyskoulutus jakautuu toimiala- ja puolustushaarakohtaiseen täydennyskoulutukseen. Toimialakohtaisen täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää ja ylläpitää ammattitaitoa sekä luoda valmiuksia uusien työtehtävien, menetelmien ja -välineiden hallintaan. Toimialoja on yhteensä 12. Puolustushaarakohtaisen täydennyskoulutuksen tavoitteena on varmistaa puolustushaarojen tarvitsema poikkeusolojen osaaminen.

Aliupseerikoulutus

Puolustusvoimat kouluttaa aliupseereista oman alansa erityisosaajia. Aliupseerien koulutus rakentuu neliportaisesta järjestelmästä, jossa tarjotaan täydennyskoulutusta koko palvelusuran ajalle perustason tehtävistä aina mestaritason tehtäviin asti.

Aliupseerien koulutuksen painopiste on kokeneemman ammattilaisen ohjaamassa työssä oppimisessa. Aliupseeriston tehtävissä vaadittava osaaminen todennetaan näytöin. Näytöissä osoitettavaa osaamista kehitetään myös sotilasammatillisilla opinnoilla, joita annetaan puolustushaara- ja aselajikouluissa enintään vuoden ajan aliupseerin uran aikana.

Linkit

 
´