Hyppää sisältöön

Kuva Puolustusvoimat, Sean Ryan ja Jere Toivanen.Kansainvälinen toiminta

Lähialueiden vakaus on tärkeää suomalaisten turvallisuudelle. Puolustusvoimat edustaa Suomea maailmalla operaatioissa, jotka luovat rauhaa ympäristöömme. Toteutamme Suomen turvallisuuspolitiikkaa käytännössä meillä ja maailmalla.

Rauhanturvaajamme tekevät maailman kriisialueilla töitä turvallisuuden eteen. Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat muun muassa YK:n ja Naton tehtävissä Balkanilta Pakistaniin.

Kansainvälisestä yhteistyöstä turvaa ja kehitystä

Suomi tekee yhteistyötä kansainvälisissä järjestöissä lisätäkseen luottamusta valtioiden välillä. Puolustusvoimat esimerkiksi auttaa toimeenpanemaan sopimuksia, joiden nojalla valtiot voivat tarkkailla toistensa asevoimia.

Yhteistyö tuo säästöjä ja kehittää osaamista

Suomen tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat muut Pohjoismaat, EU ja Nato. Yhteistyötä tehdään muun muassa suunnittelussa ja koulutuksessa.

Puolustusvoimien kansainväliseen yhteistyöhön kuuluvat harjoitukset ulkomaisten kumppanien kanssa. Kansainväliseen toimintaamme kuuluu myös työntekijöiden lähettäminen ulkomaille oppimaan ja esimerkiksi kansainvälisten standardien hyödyntäminen.

Puolustusvoimat tarjoaa myös kotimaiselle teollisuudelle mahdollisuuden saada tuotteitaan esimerkiksi Naton nimikkeistöön, mikä helpottaa suomalaisten tuotteiden myyntiä nimikkeistötoimintaan osallistuvissa maissa. Nimikkeistötoimintaan osallistuu lähes lähes 70  maata.
 

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Kansainvälinen kriisinhallinta — Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi Puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä. Tältä sivulta löydät lisää tietoa aiheesta.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö — Puolustusvoimat on jatkuvassa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden asevoimien kanssa. Linkin takaa löydät tietoa Puolustusvoimien pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka — Tietoa puolustusyhteistyön kehittämisestä EU:ssa sekä EU:n yhteisestä turvallisuus ja puolustuspolitiikasta.

Puolustusvoimat kansainvälisissä harjoituksissa — Puolustusvoimat osallistuu vuosittain noin 80-90 kansainväliseen harjoitukseen ja koulutustapahtumaan. Sivulta löydät lisää tietoa aiheesta sekä yksittäisistä harjoituksista.

Asevalvonta lisää luottamusta — Sivulla tietoa asevalvonnasta sekä luottamusta ja turvallisuutta lisäävistä asevalvontasopimuksista.

Sotilasalan standardisointi Puolustusvoimissa — Puolustusvoimat käyttää jatkuvasti toiminnassaan kansainvälisiä standardeja. Linkin takaa löydät lisää tietoa sotilas- ja siviilistandardien käytöstä Puolustusvoimissa.

Suorituskykyjen kehittäminen — Kansainvälinen yhteistyö auttaa Puolustusvoimia kehittämään suorituskykyjään eli vahvistamaan kansallista puolustusjärjestelmäämme. Sivulla mielenkiintoista tietoa aiheeseen liittyen.

Strateginen ilmakuljetus — Sivulla tietoa Puolustusvoimien osallistumisesta kansainväliseen srategisen ilmakuljetuskyvyn hankkeeseen (Strategic Airlift Capability, SAC).

 
´