Hyppää sisältöön

Varusmiesten maanpuolustustahto nousussa ja korkealla tasolla

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 28.2.2018 11.00
Tiedote

Varusmiesten maanpuolustustahto ja tyytyväisyys esimiehiin on korkealla tasolla, etenkin valmiusyksiköissä, ilmenee syys- ja joulukuussa 2017 kotiutuneiden varusmiesten loppukyselystä.

Puolustusvoimat kehittää jatkuvasti toimintansa palautekyselytulosten perusteella. Loppukyselyn tulokset olivat samalla erinomaisella tasolla kuin edellisellä kyselykerralla.

Kotiutuneiden varusmiesten maanpuolustustahto on korkealla tasolla ja hienoisessa nousussa (nyt jo 4,3 - skaala 1-5). Myös palvelusmotivaatio on noussut vuoden 2010 tasosta (3,2) 3,7:een.

Maavoimissa vuonna 2017 aloitettu valmiusyksikkökoulutus on onnistunut myös valmiusyksiköissä palvelleiden varusmiesten mielestä erittäin hyvin. Valmiusyksiköiden varusmiehillä maanpuolustustahto oli jopa 4,6 ja palvelusmotivaatio 4,2. He olivat myös muutoin erittäin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen.

Varusmiesten alkukyselyn perusteella kolme neljästä ilmoittaa aloittavansa palveluksen positiivisin ennakko-odotuksin. Vain alle 10 prosenttia on eri mieltä, loput siltä väliltä. Positiivisten ennakko-odotusten ohella alokkaiden halu suoriutua palveluksesta hyvin on vahva. Palveluksen päättyessä varusmiehillä on paljon myönteisiä kokemuksia palveluksesta ja tyytyväisyys "armeija-aikaan" kokonaisuudessaan on korkealla tasolla (4,2).

Varusmieskoulutusta arvioidaan ja koulutusta kehitetään

Palautekyselyt analysoidaan kaikilla johtamistasoilla Pääesikunnasta perusyksikköön. Pitkällä aikavälillä erityisesti kouluttajien ja varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutukseen on panostettu, mikä näkyy palautekyselyissä esimiesten arvostuksen nousuna. Nyt Puolustusvoimissa on käynnistynyt laaja koulutustoimialan kehittämisohjelma "Koulutus 2020".

Toimintakyky koulutuksen keskiöön

Varusmiesten toimintakyvyn kokonaisvaltainen kehittäminen on uusi näkökulma koulutuksen sisällössä. Aiemmin varusmieskoulutuksessa on keskitytty toimintakyvyn osalta lähinnä vain fyysisen toimintakyvyn tavoitteelliseen kehittämiseen, tietojen ja taitojen opettamisen lisäksi. Nyt myös toimintakyvyn "henkistä puolta" eli psyykkistä, sosiaalista ja eettistä toimintakykyä kehitetään tavoitteellisesti ja nousujohteisesti koko palveluksen ajan. Myös ryhmäkiinteyttä pyritään kehittämään suunnitelmallisesti ja nousujohteisesti, alkaen palveluksen aloittamispäivän tupien ryhmäytymisestä päätyen sodan ajan joukon muodostamiseen ja sen ryhmätoimintataitojen ja ryhmäkiinteyden kehittämiseen joukkokoulutuskaudella, poikkeusolojen tehtäviin tähtäävässä koulutuksessa ja harjoituksissa.

´