Hyppää sisältöön

Sotilasrikosten määrän lasku on taittunut

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 15.2.2017 11.31
Tiedote

Sotilasrikosten kokonaismäärä nousi vuonna 2016 neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Edellisvuosien tapaan lukumääräisesti eniten tilastoitiin varusmiespalvelusta suorittavien palvelus- ja poissaolorikoksia.

Vuonna 2016 sotilasrikoksia tilastoitiin yhteensä 3424 kappaletta. Esitutkintoja puolustusvoimien joukko-osastoissa suoritettiin vuonna 2016 yhteensä 3013 kappaletta eli 15 % enemmän kuin edellisenä vuonna.

Varusmiehet syyllistyivät palvelusrikoksiin vuonna 2016 yhteensä 1327 kertaa ja poissaolorikoksiin 1019 kertaa. Esimiesrikoksia tilastoitiin edellisvuoteen nähden lähes saman verran eli 8 kappaletta. Esimiesrikoksista kaikki koskivat varusmiesten tekoja.

Sotilaskurinpitomenettelyllä on tärkeä tehtävä kurin ja järjestyksen ylläpitämisessä. Tilastollisiin muutoksiin vaikuttavat muun muassa kouluttajien suorittama valvonta, saapumiserien koko, kertausharjoitusten määrä sekä ennakkoterveystarkastukset. Tietojen vertailukelpoisuuteen vaikuttavat myös puolustusvoimauudistuksen myötä tapahtuneet joukko-osastojen yhdistymiset ja lakkaamiset. Lisäksi koulutuskulttuurin parantamiseksi tehdyt toimenpiteet korreloivat varusmiesten loppukyselyiden parantuneiden tulosten kanssa.

Joukko-osastoille annetulle koulutuksella on pyritty parantamaan sotilasoikeudenhoidon prosessien hallintaa vuonna 2014 voimaan astuneen uuden lain myötä. Sotilasrikostilastot koostaa vuosittain pääesikunnan oikeudellinen osasto.

´