Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat vaatii Yleisradiolta oikaisua

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 1.2.2017 19.05
Tiedote

Puolustusvoimat on tehnyt oikaisuvaatimuksen koskien Yleisradion uutisointia Suomi-Venäjä kaksoiskansalaisten kohtelusta Puolustusvoimissa.

Puolustusvoimat katsoo, että Yleisradio on vahingoittanut Puolustusvoimien mainetta virheellisellä ja harhaanjohtavalla uutisoinnilla.

Puolustusvoimat noudattaa toiminnassaan voimassa olevia lakeja. Puolustusvoimat ei erottele varusmiehiä tai henkilökuntaa kielen, uskonnon, kansalaisuuden, rodun, sukupuolen tai mielipiteen perusteella.

Mikäli puolustusvoimissa joku henkilö olisi antanut tämän kaltaisen ohjeen, hän on ylittänyt toimivaltuutensa. Tässä tapauksessa asia selvitetään.

´