Hyppää sisältöön

Kreikka toimeenpanee tarkastuksen Suomeen

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 14.5.2018 15.23
Tiedote

Kreikka suorittaa monikansallisen Etyjin Wienin asiakirjan 2011 mukaisen luottamusta ja turvallisuutta lisäävän (LTL) tarkastuksen Suomessa 14. - 17. toukokuuta 2018 välisenä aikana.

Tarkastusryhmään kuuluu kaksi kreikkalaista upseeria. Tarkastusryhmän jäsenillä on diplomaattistatus. Suomalaisen kaksihenkisen yhteysupseeriryhmän johtajana toimii majuri Riku Rantakari Pääesikunnasta.

Tarkastettavaksi määritetyllä alueella sijaitsevat seuraavat esikunnat ja joukko-osastot: Panssariprikaati, Satakunnan lennosto, Ilmavoimien esikunta, Ilmasotakoulu ja Karjalan lennosto.

Tarkastuksen tavoitteena on todentaa, että tarkastettavaksi määritellyllä alueella ei ole meneillään sellaisia sotilaallisia toimintoja, joista olisi pitänyt Wienin asiakirjan mukaisesti ennalta ilmoittaa. Tarkastustoiminta on osa normaalia asevalvontatoimintaa. Vastaavia tarkastuksia toteutetaan Suomeen muutaman kerran vuodessa, ja Suomi toteuttaa vastaavia tarkastuksia muihin osanottajavaltioihin.

´