Hyppää sisältöön

Kenraali Lindberg: Puolustusselonteon toimeenpano vaatii resursseja

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 6.3.2017 8.30
Tiedote

Valtioneuvoston 16. helmikuuta 2017 julkaisema puolustusselonteko antaa selkeät poliittiset suuntalinjat puolustuksemme kehittämiselle pitkälle 2020-luvulle. Selonteon linjausten toimeenpano on pitkälti riippuvainen siinä esiin tuotujen resurssilinjausten toteutumisesta, muistuttaa puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg 221. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa 6. maaliskuuta.

Suomen ja sen lähialueiden sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut. Ensimmäistä kertaa erillisenä laadittu puolustusselonteko mahdollistaa paneutumisen puolustuksen yksityiskohtiin niin nykytilan kuin kehittämisenkin osalta. Omasta puolustuksesta huolehtiminen ei ole sapelinkalistelua, vaan sekä velvollisuutemme, että myös turvallisuusympäristöämme vakauttava tekijä. Viestimme on selvä: Suomi ylläpitää toimintaympäristön kehitykseen suhteutettua puolustuskykyä ja valmiutta, toteaa kenraali Lindberg.

Selonteossa on tunnistettu, että on tarve kehittää uutta, mutta myös ylläpitää ja korvata vanhaa. Puolustuksen kehittämisen keskiössä ovat valmius, käytöstä poistuvien suorituskykyjen korvaaminen sekä tiedustelu, kyberpuolustus ja kaukovaikuttaminen. Valmiuden kehittämiseen esitetty lisäpanostus varmistaa sen, että kykenemme vastaamaan joka hetki sotilaallisiin uhkiin ympäristön vaatimusten edellyttämällä tavalla.

Parlamentaarisen selvitysryhmän suosituksen mukaisen 150 miljoonan euron lisärahoituksen jatkaminen materiaalihankintoihin myös vuodesta 2021 eteenpäin varmistaa Maavoimien ja kaikkien puolustushaarojen yhteisten kykyjen kehittämisen. Strategisten hankkeiden rahoitus ei ole mahdollista nykyisen tasoisesta puolustusbudjetista, mistä syystä ne tulee rahoittaa erillisvaroin, Lindberg tiivistää.

Puolustusvoimain komentajan puhe kokonaisuudessaan

´