Lennonopettajana Hornetin kotiseuduilla
Ilmavoimilla ja Yhdysvaltain merijalkaväellä on käynnissä vaihtojärjestely, jossa suomalainen ja yhdysvaltalainen Hornet-ohjaaja toimivat kolmen vuoden ajan lennonopettajatehtävissä toistensa kotimaissa. Kapteeni Juha Järvinen Karjalan lennoston Hävittäjälentolaivue 31:stä on työskennellyt elokuusta 2016 lähtien lennonopettajana Yhdysvaltain merijalkaväen 3rd Marine Corps Air Stationin tukikohdassa Kalifornian Miramarissa. Seuraavassa kapteeni Järvinen kertoo kokemuksistaan työskentelystä Hornet-monitoimihävittäjien pääkäyttäjämaan asevoimissa.
Kerro hieman itsestäsi, kuka olet ja mitä teet?
Olen Kapteeni Juha Järvinen, 33 vuotta ja toimin ilmavoimissa lentoupseerina. Olen kotoisin Tampereelta, naimisissa. Ennen lennonopettajavaihtoani palvelin Hornet-laivueissa Karjalan lennostossa Hävittäjälentolaivue 31:ssä sekä Hävittäjälentolaivue 21:ssä Satakunnan lennostossa.
Kuinka kauan olet lentänyt? Mikä sai sinut ryhtymään sotilaslentäjäksi?
Olen ollut ilmavoimissa vuodesta 2002, jolloin aloitin varusmiehenä Ohjaajan Alkeiskurssi 77:llä Kauhavalla. Lentokokemusta on kertynyt siis noin neljäntoista vuoden ajan, joista Hornetia olen lentänyt viimeiset yhdeksän vuotta.
Hain aikanaan ilmavoimiin vain, koska kaksi lukiokaveriani päättivät hakea. Sotilaslentäjän ura ei silloin ollut vielä suunnitelmissa, mutta päästyäni lentämisen makuun ja erityisesti Hawk-suihkuharjoituskoneen takapenkille, totesin että kyllä tämä ura on sittenkin minua varten.
Mitä tehtäviisi kuuluu Yhdysvalloissa? Entä kotona ilmavoimissa?
Toimin VMFAT-101:ssä, Yhdysvaltain merijalkaväen Hornet-koulutuslaivueessa lennonopettajana. Tehtäviini kuuluu siis lähinnä opettaa F-18 Hornetin saloja uusille hävittäjälentäjille ja jakaa omaa tietotaitoani ja kokemuksiani paikallisille opettajille. Ennen komennustani toimin Suomessa Hornet-lennonopettajana kolmen vuoden ajan sekä viimeisen vuoden Hävittäjälentolaivue 31:n 1. lentueen varapäällikkönä.
Aloitit lennonopettajavaihdon Yhdysvalloissa viime vuoden elokuussa. Miten sinut otettiin vaihtolaivueessasi vastaan – ja miten ensimmäiset reilut puoli vuotta merijalkaväen palveluksessa ovat sujuneet?
Olin hieman skeptinen sen suhteen että miten tällaisen pienen valtion ilmavoimien edustajaan suhtauduttaisiin. Olen ollut erittäin myönteisesti yllättynyt siitä miten avoimesti minut otettiin vastaan. Tunsin oloni tervetulleeksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Olen jo tähän mennessä päässyt lentämään monia minulle uusia lentoja. Tästä johtuen olin alkuun pääosin oppilaan roolissa. Nyt olen kuitenkin viime kuukausina päässyt tekemään sitä työtä mihin olen paremmin tottunut – eli lennonopettajan tehtäviä.
Mitkä ovat sinusta lennonopettajavaihdon tärkeimmät hyödyt ilmavoimien kannalta ja toisaalta sinulle itsellesi?
Suomen ilmavoimat ei ole ennen viime vuoden lopulla valmistuneita Mid-Life Upgrade 2 (MLU 2) -elinkaaripäivityksiä lentänyt Hornetilla ilmasta maahan -tehtäviä, mikä on itse asiassa se tehtävätyyppi johon Hornet on alun perin suunniteltu. Saamme täältä erittäin hyvää oppia siitä miten ilmasta maahan -toimintaa tulisi toteuttaa sekä opettaa. Lisäksi Suomessa lennonopettajana toimiva merijalkaväen ohjaaja on tämän osa-alueen raudankova ammattilainen, joten sitäkin kautta Suomen Ilmavoimat saavat arvokasta oppia.
Olen aina halunnut työskennellä ulkomailla, joten pääsen tässä toteuttamaan unelmaani monilta eri osin. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeä osa ilmavoimien toimintaa. Pääsen komennuksen aikana oppimaan paljon uusia asioita Hornet-lentämisestä, tutustun toisen maan asevoimien toimintatapoihin sekä tietenkin pääsen kehittämään kielitaitoani.
Mitkä ovat mielestäsi merkittävimmät erot Suomen ilmavoimien ja Yhdysvaltain merijalkaväen Hornet-toiminnassa, koulutuksessa ja sotilasilmailukulttuurissa?
Suomen Ilmavoimien toiminta on hieman säännellympää ja kurinalaisempaa vähäisten resurssien vuoksi. Täällä toiminta on avoimempaa, kun taas Suomessa ilmavoimat varsin perustelluista syistä haluaa pitää pienen salaisuuden verhon operatiivisen valmiuden ylläpitämiseksi.
Suomessa oppilaita tulee vuosittain huomattavasti vähemmän, joten koulutus tuntuu olevan vähän henkilökohtaisempaa. Täällä koulutettavia tulee paljon enemmän vuosittain, mikä aikaansaa eräänlaisen vahvemman "joukkotuotannon" maun lentokoulutukseen.
On ollut kuitenkin erittäin hauska huomata, että paikalliset Hornet-ohjaaja ovat ihan samanlaisia vekkuleita velikultia kuin suomalaiset lentäjäveljensä.
Mistä asioista ilmavoimat voi ottaa oppia merijalkaväeltä? Entä mitä oppia meillä on annettavissa isäntämaasi Hornet-ohjaajille?
Merijalkaväen lentotehtävänannot ovat erittäin huolellisia ja tarkkaan suunniteltuja. Heillä on mittava määrä kokemusta operaatioista eri puolilta maailmaa, mikä on varmasti hionut heidän toimintatapansa ihan viimeisen päälle. Toisaalta iso organisaatio on välillä hieman kankeampi tekemään nopeita päätöksiä muuttuvissa olosuhteissa.
Suomen ilmavoimien toiminta on osaltaan paljon joustavampaa. Olemme todella mukautuvia muuttuviin tilanteisiin ja osaamme soveltaa oppimaamme erittäin hyvin. Lisäksi suomalaisten Hornetien suorituskyky ja toimintavarmuus ovat MLU 2 -hankkeen myötä maailman huipputasoa.
Merijalkaväen Hornet-lentotoiminta eroaa jonkin verran suomalaisesta hävittäjätoiminnasta jo joukon erilaisen tehtävän ja toimintaympäristön vuoksi. Oletko jo päässyt tutustumaan näihin eroihin?
Suomen Ilmavoimat on tähän asti lentänyt Hornetilla ainoastaan ilmasta ilmaan -tehtäviä. Merijalkaväen suurimmat intressit ovat olleet puolestaan juuri ilmasta maahan -toiminnassa, joka on viilattu todella timanttiseksi. Itselleni on ollut erittäin motivoivaa päästä oppimaan uusia asioita Hornet-lentämisestä erityisesti juuri uuden tehtävätyypin myötä.
Kävin tutustumassa neljän päivän ajan lentotukialus USS Theodore Rooseveltin toimintaan, mikä oli kerrassaan hämmästyttävä kokemus. Pääsin myös kokemaan hävittäjälentäjän märän päiväunen, eli katapulttilähdön lentotukialuksen kannelta. Sitä kokemusta on vaikea sanoin kuvailla kun 20 000 kilogramman painoinen lentokone kiihtyy kolmessa sekunnissa ja viidenkymmenen metrin matkalla paikoiltaan 300 kilometrin tuntinopeuteen.
Lennonopettajavaihdon aikana kapteeni Juha Järviselle on tarjoutunut mahdollisuus tutustua Yhdysvaltain merijalkaväen Hornet-lentotoiminnan eri osa-alueisiin, joista yksi on toiminta merivoimien lentotukialuksilta. Kaksipaikkainen F/A-18D Hornet -monitoimihävittäjä laskeutuu lentotukialus USS Theodore Rooseveltille kapteeni Järvisen seuratessa takaistuimelta yhdysvaltalaiskollegansa suoritusta. Kuva: Yhdysvaltain merijalkaväki
Oletko tutustuttanut laivueesi väkeä jotenkin suomalaiseen kulttuuriin?
Hämmästyttävää kyllä, San Diegossa pelataan myös salibandya. Olen saanut houkuteltua pari muuta laivueen ohjaajaa mukaan kokeilemaan tätä täällä melko tuntematonta lajia. Vastaanotto on sen suhteen ollut todella hyvä. Se, mistä paikalliset eivät ole olleet yhtä innoissaan, on salmiakki. Jotkut ovat syöneet karkin loppuun suu mutrulla, toiset eivät ole pystyneet edes siihen.
San Diegon alueelta ei ole liiemmin suomalaisia saunoja vielä löytynyt, mutta heti kun löydän sellaisen, vien muut lennonopettajat varmasti nauttimaan kunnon suomalaisista löylyistä!
Vaihtolennonopettajakollega Hävittäjälentolaivue 31:ssä, Yhdysvaltain merijalkaväen kapteeni Matthew Daugherty on saanut Suomessa työyhteisössään lempinimen Matti. Onko sinulle jo annettu merijalkaväessä lempinimeä tai callsignia eli radiokutsua?
Callsignien takana on yleensä jonkinlainen mielenkiintoinen tarina. Niihin saattaa liittyä jokin henkilön ominaisuus, tapa tai jokin useimmiten ilmassa sattunut kömmähdys. Käytän edelleen Suomessa saamaani callsignia "Stallion". Joidenkin paikallisten mielestä se pitäisi vaihtaa, koska se on hieman liian "cool". Kerrottuani kutsumanimeni taustatarinan ei heidän mielestä enää ole ollut tarvetta antaa uutta nimeä.
