Hyppää sisältöön

Reccex 17 - Yhdessä vaarallisia aineita vastaan

Maavoimat
Julkaisuajankohta 21.11.2017 8.30
Tiedote

Puolustusvoimat varautuu vaarallisten aineiden käytön luomaan uhkaan suojelutoiminnalla. Suojelutoiminnan tehtävänä on lisätä valmiutta reagoida vaarallisten aineiden käyttöön. Reccex 17 -harjoituksessa Puolustusvoimat harjoittelee Poliisin ja pohjoismaisten suojeluasiantuntijoiden kanssa toimimaan vaativissa tilanteissa.

Puolustusvoimat varautuu vaarallisten aineiden luomien uhkien varalle. Harjoittelu monitahoisten uhkien varalle on välttämätöntä, jotta reagointikyky pysyy korkeana.

Harjoittelemalla Puolustusvoimat pitää yllä reagointikykyään.

– Reccex 17 -harjoituksella pyritään kehittämään suojelujoukkojen osaamista vaativien suojelutehtävien toteuttamisessa tilanteen mukaisesti, kertoo Suojelun erikoisosastossa tutkimus- ja kehittämisupseerina palveleva kapteeni Jussi-Pekka Niemelä.

Suuri osa vaarallisista aineista on ihmisaisteille näkymättömiä ennen haittavaikutuksien ilmaantumista. Siksi aineiden havaitsemiseen käytetään erilaisia ilmaisimia ja hälyttimiä. Taisteluaineiden uhkalta voidaan suojautua esimerkiksi suojavarusteilla ja oikeilla toimintatavoilla.

– Jokaisen sotilaan tulee osata tehtävänsä vaatimat suojelun perustaidot, ja suojelukoulutusta annetaan kaikissa kouluttavissa joukko-osastoissa. Tärkeimpien taistelijakohtaisten suojavälineiden ja suojautumistoimenpiteiden koulutus annetaan kaikille peruskoulutuskaudella. Sotilaan suojelutaitoja ovat omien suojavarusteiden käyttäminen oikein, muiden varoittaminen ja avun hälyttäminen tarvittaessa. Jokaiselta sotilaalta edellytetään myös kykyä antaa apua taisteluaineille altistuneelle henkilölle, Niemelä kuvailee.

Puolustusvoimissa suojelutoiminnan asiantuntijoita on erityisesti Suojelun osaamiskeskuksessa, sotilaspalokunnissa sekä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen räjähde- ja suojelutekniikkaosastossa. Puolustusvoimien suojelutoiminnan osa-alueita ovat suojautuminen, suojelutiedustelu, näytteenotto, puhdistustoiminta, suojelulääkintä ja pelastustoiminta.

Viranomaisten tukeminen lisää suorituskykyä

Puolustusvoimat tekee aktiivista yhteistyötä eri viranomaisten kanssa vaara-tilanteiden torjumiseksi.

– Puolustusvoimien suojelujoukoilla, -materiaalilla ja -asiantuntemuksella tuetaan muiden viranomaisten toimintaa. Normaaliolojen viranomaisyhteistyön tavoitteena on mahdollistaa yhteistyö normaali- ja poikkeusoloissa CBRN-uhkia vastaan, toteaa Niemelä.

CBRN-aineilla tarkoitetaan kemiallisia taisteluaineita ja muita vaarallisia kemikaaleja, biologisia taisteluaineita tai biologisia taudinaiheuttajia, radioaktiivisia aineita sekä ydinaseita.

Kemiallisiin uhkiin kuuluvat erityisesti teollisuuskemikaalit ja niiden luontoon tai asutuskeskuksiin luomat uhkat. Kemiallisten taisteluaseiden käyttö on kielletty kansainvälisillä sopimuksilla. Biologisia uhkia ovat luonnon omat taudinaiheuttajat ja niistä muodostetut aseet. Säteilyyn ja ydinreaktioihin perustuvilla aseilla pyritään vaikuttamaan kohteeseen joko radioaktiivisen säteilyn tai ydinreaktiossa vapautuvan energiamäärän avulla. Esimerkiksi ydinräjähde perustuu atomien rikkoutuessa vapautuvaan energiaan, joka aiheuttaa räjähdyksen.

Lue lisää suojelutoiminnasta tästä.

 

´