Hyppää sisältöön

Uudet alokkaat aloittavat palveluksen

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 5.1.2018 9.00
Tiedote

Maanantaina 8. tammikuuta palveluksen aloittaa noin 12 500 asevelvollista. Palveluksensa aloittavista lähes 10 000 aloittaa maavoimien joukko-osastoissa. Noin 400 naista aloittaa vapaaehtoisen asepalveluksen. Noin 1 500 asevelvollista aloittaa sotilasuransa Merivoimien palveluksessa. Loput jakaantuvat Rajavartiolaitoksen ja Ilmavoimien joukko-osastoihin.

Eniten asevelvollisia aloittaa Maavoimien joukko-osastoissa: Porin prikaati, Kainuun prikaati ja Karjalan prikaati. Näissä kaikissa aloittaa palveluksensa noin 2 000 alokasta. Ruotsinkieliset alokkaat aloittavat palveluksensa pääosin merivoimien Uudenmaan prikaatissa (noin 750).

Kolme koulutusjaksoa

Varusmiespalvelus muodostuu koulutuskausista, alkaen sotilaan peruskoulutuksesta edeten nousujohteisesti kohti koulutuksen päätavoitetta, sodanajan osaamista ja tehtäviä.

Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulutuskaudella. Ensimmäisinä viikkoina varusmiehille opetetaan perusteet toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana ja taistelijaparina. Peruskoulutuskauden koulutuksen sisältö ja toteutustapa on sama kaikissa puolustushaaroissa. Peruskoulutuskaudella arvioidaan myös soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään ensimmäiset kuntotestit.

Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään lopulliset valinnat miehistökoulutukseen ja aliupseerikoulutukseen. Samalla määräytyy myös koulutuksen mukainen palvelusaika: 165, 255 tai 347 vuorokautta.

Erikoiskoulutuskaudella saatava koulutus antaa valmiudet toimia koulutushaaran mukaisessa tehtävässä ryhmän ja joukkueen osana. Osaamisen taso arvioidaan koulutushaaratutkinnolla.

Joukkokoulutuskaudella varusmiehet koulutetaan toimimaan joukkotuotannon mukaisissa sodanajan tehtävissä. Joukkokoulutuskausi on koulutuksen toiminnallinen ja taidollinen huipentuma. Tärkeimmät taistelu- ja ampumaharjoitukset järjestetään joukkokoulutuskaudella.

´