Hyppää sisältöön

Maanpuolustus kuuluu kaikille - Puolustusvoimat 100 vuotta

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 16.1.2018 9.30
Tiedote

Puolustusvoimat täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden teemana on Maanpuolustus kuuluu kaikille. Juhlavuoden 2018 aikana Puolustusvoimat järjestää yli sata yleisötapahtumaa ympäri Suomen.

Vuoden 2018 aikana Puolustusvoimien toimintaa esitellään monipuolisesti tammikuusta joulukuuhun. Satavuotisen toimintansa aikana Puolustusvoimat on koonnut suomalaiset yhteen yhteiskunnan rauhan ylläpitämiseksi. Varusmiesten, reserviläisten ja Puolustusvoimien palveluksessa olevan henkilökunnan joukossa on laaja joukko eri taustoista tulevia naisia ja miehiä. Tänä päivänä Puolustusvoimat on moderni organisaatio, jonka toiminta koskettaa meitä kaikkia.

Juhlavuoden kunniaksi Puolustusvoimat haluaa tarjota suomalaisille laajan kuvan yhteiskunnallisesti merkittävästä maanpuolustustoiminnasta. Eri puolilla Suomea järjestetään muun muassa kalustoesittelyitä, toimintanäytöksiä, konsertteja, paraateja sekä avointen ovien päiviä. Juhlavuoden tapahtumissa kerrotaan viranomaisyhteistyöstä, nykyaikaisesta varusmieskoulutuksesta, reservin kertausharjoituksista ja Puolustusvoimista työnantajana. Puolustusvoimat 100 vuotta näkyy aktiivisesti myös sosiaalisen median kanavilla.

Koko juhlavuoden tapahtumat on koottu sivustolle Puolustusvoimat 100 vuotta.

´