Hyppää sisältöön

Eversti Nisula Panssariprikaatin komentajaksi

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 29.6.2017 12.19
Tiedote

Puolustusvoimain komentaja on määrännyt upseereita uusiin tehtäviin kesän aikana. Eversti Kari Nisula on määrätty Panssariprikaatin komentajaksi 1.7.2017 lukien, jolloin nykyinen komentaja, eversti Pekka Järvi siirtyy reserviin.

Eversti Nisula palvelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulussa Sotataidon laitoksen johtajana. Aiemmin hän on palvellut Maanpuolustuskorkeakoulussa muun muassa operaatiotaidon ja taktiikan opettajana sekä opetusryhmän johtajana. Muita palvelustehtäviä ovat olleet osastoesiupseerin tehtävät Maavoimien esikunnassa sekä Pääesikunnassa. Panssariprikaatissa Nisula on palvellut Panssarivaunupataljoonassa sekä Panssarikoulun johtajana. Kansainvälisissä tehtävissä eversti Nisula on toiminut osaston johtajana ISAF-operaatiossa sekä kriisinhallintajoukon komentajana UNIFIL-operaatiossa. Nisula suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000, ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2016.

Uusiin tehtäviin 1.8.2017 lukien:

Eversti Petri Kosonen on määrätty neuvonantajatehtävään Suomen osastoon Afganistanissa. Hän palvelee tällä hetkellä apulaiskomentajana Porin prikaatissa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa erityistehtävässä Pääesikunnan suunnitteluosastolla, eri kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa sekä apulaisosastopäällikkönä Maavoimien esikunnassa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1998 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2013.

Eversti Asko Valta on määrätty apulaiskomentajaksi Porin prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkönä Kainuun prikaatissa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa vastuualuejohtajana Pääesikunnan strategisen suunnittelun sektorilla, Suomalais-irlantilaisen pataljoonan komentajan Libanonissa sekä pääsihteerinä Puolustusministeriössä. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2015.

Eversti Matti Lampinen on määrätty aselajitarkastajaksi (pioneeri) suunnitteluosastolle Maavoimien esikuntaan. Hän palvelee tällä hetkellä sotilasedustajana Suomen YK-edustustossa New Yorkissa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastoesiupseerina Pääesikunnassa, henkilöstöpäällikkönä Itä-Suomen Sotilasläänin esikunnassa sekä Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajana Tshadissa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1998 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2015.

Eversti Juha-Pekka Keränen on määrätty operaatiopäälliköksi Ilmavoimien esikuntaan. Hän palvelee tällä hetkellä Satakunnan lennoston komentajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Ilmavoimien komentajan edustajana Pääesikunnassa, osastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa, laivueen komentajana Satakunnan lennostossa sekä Ilmataistelukeskuksen päällikkönä Ilmavoimien esikunnassa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2004 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2012.

Eversti Petteri Seppälä on määrätty komentajaksi Satakunnan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä ilmaoperaatiokeskuksen päällikkönä Ilmavoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastoesiupseerina Pääesikunnassa, osastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa sekä laivueen komentajana Karjalan lennostossa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2007 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2014.

Eversti Mikko Punnala on määrätty johtajaksi Ilmasotakouluun. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä Pääesikunnan logistiikkaosastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä ja huoltopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa sekä 7. Pääjohtokeskuksen päällikkönä Kuopiossa. Kansainvälisissä tehtävissä eversti Punnala on toiminut NATO Joint Forces Command Brunssumissa ilmavoimaupseerina.  Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2013.

Eversti Markus Päiviö on määrätty komentajaksi Karjalan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä valmiuspäällikkönä operatiivisella osastolla Ilmavoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa sekä sektorijohtajana Pääesikunnassa. Hän on suorittanut opintoja Sveitsissä ja Yhdysvalloissa ja hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2003. Everstiksi hänet ylennettiin vuonna 2015.

Kommodori Tuomas Tiilikainen on määrätty johtajaksi Merisotakouluun. Hän palvelee tällä hetkellä valmiuspäällikkönä operatiivisella osastolla Merivoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Rannikkolaivaston esikuntapäällikkönä, osastoesiupseerina Pääesikunnassa sekä apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1999 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2016.

Kommodori Arvi Tavaila on määrätty komentajaksi Uudenmaan prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä Pääesikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa sekä pataljoonan komentajana Uudenmaan prikaatissa. Hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2017.

Everstiluutnantti Jaro Kesänen on määrätty komentajaksi Utin jääkärirykmenttiin. Hän palvelee tällä hetkellä maavoimien ilmailun päällikkönä Maavoimien esikunnassa.

Everstiluutnantti Juha Manninen on määrätty Pohjois-Savon aluetoimiston päälliköksi Kainuun prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä johtamisjärjestelmäosastolla Maavoimien esikunnassa.

Everstiluutnantti Janne Myller on määrätty Pohjois-Karjalan aluetoimiston päälliköksi Kainuun prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä erityistehtävässä Pohjois-Karjalan aluetoimistolla Kainuun prikaatissa.

Everstiluutnantti Antti Lautala on määrätty komentajaksi 11. Hävittäjälentolaivueeseen Lapin lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä strategisen suunnittelusektorin johtajana suunnitteluosastolla Ilmavoimien esikunnassa.

Everstiluutnantti Petteri Korvala on määrätty koulun johtajaksi pioneerikouluun Maasotakouluun. Nykyinen tehtävä on yhteysupseeri USEUCOM ja USAFRICOM.

Uusiin tehtäviin 1.9.2017 lukien:

Everstiluutnantti Jussi Annala on määrätty rykmentin komentajaksi Karjalan tykistörykmenttiin Karjalan prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.

Everstiluutnantti Kalle Laurila on määrätty komentajaksi Parolan huoltopataljoonaan Panssariprikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä suunnittelukeskuksen päällikkönä logistiikkaosastolla Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa.

Everstiluutnantti Markus Korhonen on määrätty laivueen komentajaksi lentotekniikkalaivueeseen Karjalan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä Ilmavoimien esikunnassa.

Eversti Kari Nisula  Eversti Petri Kosonen  Eversti Asko Valta  Eversti Matti Lampinen  Eversti Juha-Pekka Keränen

Eversti Petteri Seppälä  Eversti Mikko Punnala  Eversti Markus Päiviö  Kommodori Tuomas Tiilikainen  Kommodori Arvi Tavaila 

´