Hyppää sisältöön

Varusmiespalveluksen keskeytykset edellisvuosien tasoa

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 18.10.2016 15.41
Tiedote

Peruskoulutuskauden keskeyttämisten määrä on edellisvuosien tasolla. Heinäkuun saapumiserän 2/16 varusmiehistä 11,1 prosenttiyksikköä keskeytti palveluksensa peruskoulutuskaudella. Määrä on vähemmän kuin edellisellä saapumiserällä, yleisesti kuitenkin samaa tasoa kuin vuosina 2012–2015.

Palveluksen keskeytymisten syyt ovat ennallaan eikä niissä tapahtunut oleellisia muutoksia. Suurin yksittäinen peruskoulutus- eli P-kauden keskeyttämissyy on edelleen mielenterveyshäiriöt kuten sopeutumishäiriöt, ahdistuneisuus, masennus tai päihteet. Poistumasta eli palveluksen keskeytyksistä suurin osa tapahtui P-kauden kahden ensimmäisen viikon aikana

Tavallisimmin lääkäri on esittänyt terveydellisistä syistä keskeyttävän varusmiehen palvelusluokan muutosta C- tai E-luokkaan. C-luokka tarkoittaa rauhanaikana palveluksesta vapautettuja ja E-luokka kerrallaan enintään kolmen vuoden määräaikaista palveluksesta vapauttamista. C- ja E-luokasta voi vielä palata palvelukseen. Palveluskelpoisuus ja mahdollinen palveluksen jatkaminen määritetään uudelleen aluetoimiston järjestämässä tarkastuksessa.

´