Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat osallistuu Viron itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 21.2.2018 10.00
Tiedote

Viro viettää itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa vuonna 2018. Viron puolustusvoimien komentaja, kenraali Riho Terras on kutsunut Suomen puolustusvoimat osallistumaan Viron itsenäisyyspäivän paraatiin 24. helmikuuta 2018.

Puolustusvoimat osallistuu Viron itsenäisyyden 100 -vuotisparaatiin asettamalla tilaisuuteen kielekkeisen valtiolipun ja kolmihenkisen lippuvartion. Henkilökunnasta koostuvan lippuvartion asettaa Kaartin jääkärirykmentti.

Tapahtumaan osallistuu myös Suomen väreihin maalattu K9 Thunder -panssarihaupitsi, jonka miehistössä ei tapahtumassa kuitenkaan ole suomalaisia. Panssarihaupitsin mukanaolo perustuu Etelä-Korean ja Suomen väliseen sopimukseen, jonka mukaan sitä voidaan esitellä tapahtumissa myös Suomen ulkopuolella. Viro valmistelee K9 Thunder -hankintaa.

´